|
Kukka
hatussa vallankumoukseen
Hopsa löysi itsestään museokoiran. Emäntä
Anneli Kanto viihtyi myös Urjalan museon leppoisissa
tunnelmissa.
Pieni harmaantunut koiran pullero punkeaa museon ovesta sisään,
vaikka museovahti Merja Santalahti yrittää estellä
sitä.
-Sillä on huono kuulo, sille täytyy puhua lujaa,
huutaa emäntä Anneli Kanto pihalta. Hopsa eli virallisemmin
Hopeanuoli on ihastunut museon ilmapiiriin, ja köpöttelee
haastattelun aikana kaikki tilat läpi häntä
heiluen.
-Normaalisti se loikoilee vain jaloissa eikä lähde
mihinkään,
ihmettelee Anneli Kanto vanhan koiran museoinnostusta.
Aurinko paistaa lämpimästi ja museon pihassa on
rauhallista, mutta Anneli Kanto keskittyy raskaampiin aiheisiin.
Veriruusut
kapinan pyörteissä
Anneli Kanto on tamperelainen kirjailija, jonka toinen romaani
Veriruusut (2008) kertoo Suomen sisällissodan naiskaartilaisista.
-Kaikilla suomalaisilla on jonkinlainen trauma sisällissodan
ajoista, niin minullakin. Molemmat vanhempani ovat Pohjanmaalta
ja köyhä resuperse isoisäni on ollut valtaamassa
Tamperetta.
-Kun luin Vilho Siivolan kirjan Myllykylästä maailmalle,
joka on on
kauhean hyvä kuvaus vuoden 1918 tapahtumista, niin hämmästyin,
että aseellisia naisia! Punakaartissa! Asia jäi
kiusaamaan minua, se on muhinut takaraivossa jo kolme-kymmentä
vuotta, hän valottaa kirjan taustoja.
Naiskaartilaisista oli hyvin vähän tietoa ennen
Sotasurma-projektia, joka on nettitietokanta sodassa kuolleista.
Sen myötä on saatu nuorten tutkijoiden näkökulmia
sodan tapahtumiin. Toinen arvokas tietolähde kirjailijalle
oli Kansallisarkisto.
Monet nuoret naiset intoutuvat mukaan kapinan pyörteisiin
innolla ja paremman maailman toivossa.
-Minusta oli jotenkin huima juttu, että nuoret likat
olivat niin
radikaaleja aikana, jolloin naisen oletettiin olevan nöyrä
ja
alistuva. Minua kiehtoi se into, joka välittyy kapinan
ensiaallosta.
Olin itse nuori 60-luvun lopulla ja tunnistan sen tunteen,
kun uuteen maailmaan ja muutoksiin on hirveä usko.
-Vallankumous voittaa, parempi maailma koittaa. Naisilla oli
yhtenäiset itseommellut asepuvut. Ja kukka hatussa, ja
omat
komppaniat. Oltiin sankarittaria.Se oli sellaista vallankumous-romantiikkaa,
ei siinä kauhean paljon ajateltu. Se oli
suuren mullistuksen aikaa, murrosta ja muutosta. Mitkään
entiset säännöt eivät päde, kun rakennetaan
uutta maailmaa.
Kirjan tapahtumat ovat todellisen mukaisia, mutta vain joillain
historiallisilla henkilöillä on suora esikuva, kuten
punaisten Tuomas Hyrskymurrolla.
50 vuotta myöhemmin
Anneli Kanto esiintyy Pentinkulman päivien pääjuhlassa
otsikolla
Samoilla jäljillä 50 vuotta myöhemmin, viitaten
Väinö Linnan Täällä Pohjantähden
alla -trilogian toiseen osaan, jossa käsitellään
sisällissodan aikaisia tapahtumia.
-Se minua hämmästyttää, mikä itseluottamus
sillä on ollut? Meni noin vain päin suurta kansallista
aihetta ja tuo esille oman näkemyksensä. Ihailen
sitä röyhkeyttä, hämmästelee Anneli
Kanto.
-Mietin joskus, että kuka minä olen sanomaan tästä
asiasta yhtään mitään. Kun aihe on iso,
tulee riittämättömyyden tunne, sanoo hän
viitaten ei vain Linnan jalanjälkiin vaan myös kirjoittamaansa
Presidentit-ohjelmaan televisiossa.
-Se on kysymys mikä pitää ylittää,
ja se on aika kova paikka. Sanon itselleni että olen
ennenkin selvinnyt, kyllä nytkin, pohtii hän riman
ylittämisen haastetta.
Esikoiskirjailijaseminaaria hän pitää loistavana
ideana. Hän
osallistui itse seminaariin kaksi vuotta sitten julkaistuaan
ensimmäisen romaaninsa Piru, kreivi, noita ja näyttelijä.
-Seminaarissa aloitteleva kirjailija tapaa kohtalotovereita
ja saa
vertaistukea tilanteessa, jossa tekee mieli huutaa, että
apua,
kykenenkö koskaan kirjoittamaan toista kirjaa. Se oli
jännittävää, myös se että pääsi
lukemaan oikealle yleisölle, Anneli Kanto muistelee.
Nuorena toimittajana hän aikoinaan joutui tekemään
juttua
ensimmäisille Pentinkulman päiville, joita hän
piti täysin joutavina.
- Olin nenäkäs ja kaikentietävä. Väinö
Linna ja kirjallisuus-tapahtumat, pöh ja pöh, mihinkä
tällaisia tarvitaan,
kyselin. Nyt olen ihan otettu, kun pääsen esiintymään
täällä, nauraa hän ja pelkää
Karman lakien kostavan hänelle nuoruuden ylimielisyyden.
Lapset ja koira pitävät jalat maassa
Toimittaja, käsikirjoittaja ja näytelmäkirjailija
Anneli Kanto
kirjoittaa mieluiten kirjoja. Nykyinen työ TV2:ssa senior
script
editorina eli vanhana kirjoitustoimittajana, kuten hän
itse tittelin
kääntää, on antoisaa ja kivaa, mutta sormet
syyhyävät ja mieli halajaa seuraavan romaanin pariin.
Hän on hyvä limittelemään monia projektejaan,
mutta kirjan kirjoittaminen vaatii paneutumista.
-Olen säntillinen ja kirjoitan kurinalaisesti joka päivä.
En edes
mieti että huvittaisko tänään kirjoittaa.
Se antaa tekemisen rauhan. Ajattelen ja teen taustatyötä
kauan, sitten kirjoitan nopeasti.Kirjoituspäivät
ovat usein rytmittyneet lasten mukaan.
- Raskaista aiheista irrottautuminen oli helppoa, kun lapset
tulivat koulusta kotiin punaposkisina ja tarmokkaina. He ovat
auttaneet pitämään jalat maassa. Toisaalta
on ollut pakko myös opetella keskittymään,
kun toisesta huoneesta raikaa Einstürzende Neubauten
ja toisesta Madonna, nauraa hän kodin kakofoniaa. Ympäristö
kotiseinien ulkopuolellakin on tärkeä.
-Kun asuin Helsingissä kaupungin häly salpasi kirjoittamiseni
lähes kokonaan. Tampereelle paluu avasi kirjoittamista,
lapsuutensa
Tampereella elänyt kirjailija toteaa.
Anneli Kanto tunnetaan myös lastenkirjoistaan.
-Niiden kirjoittaminen tekee sielulle hyvää. Ne
ovat lyhyitä ja
hauskoja, ja niissä on onnellinen loppu.
Seuraavassa romaanissaan Anneli Kanto aikoo palata ensimmäisen
kirjansa aikakauteen 1600-1700 -luvulle.
Hopsa teputtaa paikalle valmiina jatkamaan kesämökkimatkaa
Vesilahdelle. Se herättelee emäntää pois
liiasta ajattelemisesta
tärkeämpien asioiden pariin.
|
