Perjantai 22.3.2019 Vihtori

Pääkirjoitukset

Arjenhallinta vai arjen hallinta?

Arjen rattaat raksuttavat taas tasaiseen tahtiin. Monet palasivat haikein mielin töihin ja kouluun, mutta useat ovat salaa jo kaivanneet rutiinejaan.

Arjen rattaat raksuttavat taas tasaiseen tahtiin. Monet palasivat haikein mielin töihin ja kouluun, mutta useat ovat salaa jo kaivanneet rutiinejaan.

Taas mennään eikä meinata

Kinkun rasvoja ei tarvitse kauan sulatella vuoden 2018 tammikuussa. Heti vuoden vaihduttua pääsemme uutisoimaan, miten koululaisten ja monien muidenkin lomaillessa vielä hetken, arjen syke on ottanut toimiinsa palanneet vauhdikkaasti otteeseensa.

Jää hyvästi 2017, tervetuloa 2018

Vuoden 2017 kanssa on enää käsillä illan viimeinen valssi. Loppuvuoden kiireet alkavat pikkuhiljaa helpottaa ja kohta vietetään suloista joulun aikaa ennen uuden vuoden saapumista. Monen moista on tähän saakka jo ehditty yhdessä kokeakin.

Ensi vuoden eurot pöydällä

Kalenterivuodesta on jäljellä enää loppusuora. Ja kuten aina maalin häämöttäessä, on aika spurtata. Niin yrityksissä, yhdistyksissä kuin julkisen alan organisaatioissakin viimeistellään ensi vuoden budjetteja, uusitaan sopimuksia ja lisenssejä, ehkä tehdään tilinpäätösostoksiakin.

Ilo olla suomalainen

Urjalalaiset heräilivät muiden suomalaisten tavoin sadannen itsenäisyyspäivän viettoon pikkupakkasessa. Kuin ihmeen kaupalla maa oli verhoutunut edellisen illan ja yön aikana puhtaan valkoiseen lumivaippaan. Aamun sininen hetki yhdistettynä valkeaan lumeen loi koko valtakuntaan juhlavalaistuksen, jolle eivät vetäneet vertoja edes Rooman Colosseumin tai Rion Kristuspatsaan sinivalkeat juhlavalaistukset.

Kuinka Urjalan koululaiset voivat?

Oletko koskaan miettinyt, minkälainen kasvupaikka Urjala mahtaa olla lapsille ja nuorille? Miten urjalalaiset nuoret suhtautuvat huumeisiin tai kuinka vakava ongelma kiusaaminen on Urjalan kouluissa?

Oletko koskaan miettinyt, minkälainen kasvupaikka Urjala mahtaa olla lapsille ja nuorille? Miten urjalalaiset nuoret suhtautuvat huumeisiin tai kuinka vakava ongelma kiusaaminen on Urjalan kouluissa?

Sujuva arki on lasten etu

Maanantainen lasten oikeuksien päivä kirvoitti keskustelun suomalaisten lasten hyvinvoinnista. Äkkiseltään ajateltuna lasten oikeudet ovat Suomessa kohtuullisen hyvällä mallilla. Suomen valtio on kuitenkin saanut myös kritiikkiä lasten oikeuksien noudattamatta jättämisistä koskien lastensuojelun ja lapsiasioiden käsittelyn puutteita. Lastensuojelun resurssipula nousi esiin myös viime viikonloppuna yli tuhannen sosiaalialan työntekijän ja opiskelijan moittiessa lastensuojelutyön kroonista aliresursointia.

Valona pimeyksien reunoilla

Sata vuotta sitten Euroopassa elettiin kaaoksen aikaa. Ensimmäisen maailmansodan jälkimainingeissa suurvallat hajosivat kansallisvaltioiksi. Venäjän tsaari ja Suomen suuriruhtinas oli syrjäytetty vallasta. Valtaa pitivät bolsevikit Leninin johdolla.

Mitä poimit ostoskoriisi?

Ruoantuotanto on maailman suurin bisnes. Pallomme eri puolilla sitä tehdään todella erilaisista lähtökohdista. Täällä pohjoisessa luonto asettaa rajat kasvukaudelle ja lajikkeille. Tuotanto tulee meillä kalliimmaksi jo yksin siitä syystä, että puitu vilja on kuivattava. Suurimmassa osassa maapalloa näin ei tarvitse tehdä.

Vapautta ja vastuunkantoa

Kun itse olin koululainen, ei yrittäjyydestä juuri koulussa puhuttu. Ennemminkin viesti oli, että peruskoulun ja mahdollisesti lukion jälkeen teidän tulee miettiä jatko-opinnot sen mukaan, mihin työpaikkaan haluaisitte mennä töihin. Kun olette ahkeria ja eteviä, ovet aukenevat oikeisiin paikkoihin.

Läpi repaleisen lokakuun

Keskimääräisesti tavallista kylmempi lokakuu muistutti talven tulosta ja tuprautti jo sunnuntaina lunta useaan otteeseen. Ja kyllä ensilumi tänäkin vuonna näytti yhtä hurmaavalta kuin aiemminkin, kun puhtaanvalkeat hiutaleet leijuivat syksyn väriloiston päälle.

Toiveiden tynnyriä täyttämässä

Kunnat herättävät intohimoja. Vaikka ajatus ei äkkiseltään kuulosta uskottavalta, siltä ei voi välttyä seuratessaan sitä, miten paljon erilaisia toiveita ja myös suoranaisia vaateita kuntien harteille asetetaan.

Syksyisiä säveliä

Huomenna koululaisilla ja sitä myötä myös monella vanhemmalla alkaa ansaittu syysloma. Syyslomalukemiseksi kävimme poimimassa hyvän elämän eväitä Urjalassa toimintansa aloittaneesta muistikahvilasta. Loma, jos mikä tarjoaa stressaantuneelle kaivatun mahdollisuuden hoitaa aivoterveyttään liikunta- ja kulttuuririennoin, lepäämällä ja tapaamalla ystäviä.

Tuumasta toimeen

Tämän viikon lehden riveiltä ja rivien välistä pursuaa aktiivisuus, tekemisen meininki. Ja kyllä se niin on, etteivät asiat etene eivätkä muutu paremmiksi yksikseen jupisemalla. Maailmaa muutetaan ideoimalla, keskustelemalla, ottamalla kantaa ja tekemällä sitten hartiavoimin töitä.

Maailman laidalla, kaiken keskiössä

Otsalampun valossa, pimenevän syysillan tunteina mieleen hiipi ajatus siitä, että ihmiselo on lähinnä erilaisten asioiden korjaamista tai poikkeustilanteiden ratkomista. Toiselta menee puimurin pyörästö rikki samaan aikaan, kun toiselta karkaa huomaamatta arkaluontoista dataa tietoverkkoon. Sitten asiat yritetään korjata mahdollisimman nopsaan ja vähin vaurioin.

Kissa nostaa häntäänsä

Paikallislehtien vahvuus piilee, ei ehkä kenenkään yllätykseksi, niiden paikallisuudessa. Suuret mediakonsernit seuraavat koko valtakunnan ja maailman uutisia – tehden hyvää työtä. Paikallistason ilmiöitä seuraa kuitenkin säännöllisesti vain paikallismedia isojen toimijoiden napsiessa silloin tällöin mansikoita kakusta.
Juuri mistään muualta ei voi yhteen koostetusti, selkokielisesti ja luotettavasta lähteestä seurata esimerkiksi erilaisia kunnallishallinnollisia prosesseja ja

Lukeminen kannattaa aina

Sinulla on jotain, mitä 800 miljoonalla aikuisella ei ole. Lukiessasi tätä kirjoitusta omaat lukutaidon. Lukutaidottomista aikuisista 64 prosenttia on naisia ja 98 prosenttia lukutaidottomista asuu kehitysmaissa.

Syksyiset huvit ja niiden hyödyt

Syksyn lähtölaukaukset ovat jo kajahtaneet ilmoille ampumaradoilta. Hirvestys- ja peurastuskausi on alkamassa kuun vaihteessa ja mikäli metsästämään halajaa, on plakkarista löydyttävä todisteet hyväksytysti suoritetusta ampumakokeesta. Sorsastamaan on jo päässyt parin viikon ajan.

Kohtaaminen käsittämättömän kanssa

Osanotto perjantaisen Turun joukkopuukotuksen uhrien läheisille. On lähes absurdia, että silmittömän, ulkopuolisiin kohdistuneen väkivallan tapahtumapaikka oli maailman mittakaavassa rauhallisen pikkukaupungin tori. Vieläpä keskellä päivää, vain sadan kilometrin päässä Urjalasta.

Liikuttavia hetkiä arjen keskelle

Ilmassa on kuluneen viikon aikana ollut suuren urheilujuhlan tuntua. Urjalalaiset ovat edustaneet menestyksekkäästi niin SM-, EM- kuin MM-tasoillakin. Yksilöiden urheilumenestys ilahduttaa koko penkinkuluttajakansaa. Me-henki nousee, kun naapurinpoika pärjää ulkomaita myöten.

Sivut

Viikon kysymys

Onko liputuspäiviä jo liikaa?

Tervetuloa palveltavaksi,
napsauta mainosbanneria!

Käytämme verkkopalvelussamme evästeitä mahdollistaaksemme sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Hyväksyt tämän jatkamalla palvelumme käyttöä. OK