Keskiviikko 28.10.2020 Simo

Nuorissa on tulevaisuus

Otsikkoon nostettu ikivanha fraasi voi kuulostaa jo puhki kalutulta. Se oli kuitenkin ensimmäinen mieleen välähtänyt ajatus, kun luin lehden sivuilta kollegan kirjoittaman artikkelin nuoresta Otto Ristimäestä.

Nuori miehenalku kertoo tekstissä mielivänsä sukutilan jatkajaksi. Talon töihin on alettu tutustua jo nuorena poikasena isoisän kanssa. Huonolla säällä Otto huristelee kouluun traktorilla, aurinkoisella kelillä alla pärisee mopo. Kouluaineista tärkeimmät ovat ne, jotka hyödyttävät myös tulevaisuudessa. Oton tarinaa lukiessa välittyy kuva suoraselkäisestä, riuskasta mutta hymyilevästä 15-vuotiaasta pojasta, jollainen tämä varmasti myös on.

Oton tarina lämmitti mieltä. Koen aina iloa, kun joku tuntuu löytäneen sen oman juttunsa, oli se omin juttu sitten vaikkapa porkkanoiden kasvatus, viinin valmistus tai jousella metsästys. Näistä aiheista ja ihmisistä toiminnan takana kerromme tässä lehdessä.

Ennen kaikkea tämän Omasta maasta -teemanumeron aiheet nostavat esiin erilaista omaa maata. Suomessa eniten viljeltyjen ohran, kauran ja vehnän lisäksi maasta saa paljon muutakin. Marjoja viineiksi, luonnontuotteita elintarvikkeiksi ja kosmetiikaksi sekä porkkanaa paitsi kuluttajille, myös hävikkituotteena riistaruokintaan.

Kaiken ympärillä ovat kuitenkin ihmiset, jotka oman maan satoa osaavat tuottaa ja hyödyntää – myös meidän muiden iloksi.

Maaseutunuoret kiittivät syyskuussa kuluttajia siitä, että arvostus kotimaista ruokaa ja sen tekijöitä kohtaan on kasvanut. He puhuvat myös kotimaisen tuotannon puolesta ja maanviljelystä nuoren tilanjatkajan kannalta, tarjoten apua esimerkiksi tilojen sukupolvenvaihdoksessa. Samaan aikaan kuitenkin moni maatila on paineen alla, sillä sukutilalle ei löydy enää jatkajaa nykyisten tilallisten ikääntyessä

Ristimäen tilalla tilanne on onneksi valoisa: nuori Otto tietää jo, mitä haluaa isona tehdä ja aikoo jatkaa tilaa, joka on ollut suvussa jo tovin.

Nuorissa todella on tulevaisuus. He ovat tulevaisuuden ruoantuottajia, viljelijöitä ja aikuisia, joiden käsissä on myös oman maan suojelu.

1.10.2020 Marjo Alste, marjo.alste@urjalansanomat.fi

Aiempia pääkirjoituksia:

 


 

Tervetuloa palveltavaksi!

 

Käytämme verkkopalvelussamme evästeitä mahdollistaaksemme sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Hyväksyt tämän jatkamalla palvelumme käyttöä. OK