Sunnuntai 20.9.2020 Varpu, Vaula

Useasti ympäristöön vuotaneet Huhdin jätevedet saavat uuden putken

Urjalan teknisen lautakunnan puheenjohtaja Ville Tirkkonen arvioi viimeisimmän jätevesivuodon jääneen alle kymmenen kuution. Jätevesilinja kulkee Tirkkosen ja pumppaamon väliin jäävällä hakatulla linjalla.

Heli Lehtelä

Huhdin ja jätevedenpuhdistamon välistä jätevesilinjan saneerausta tehdään parhaillaan. Linja on ollut huonossa kunnossa jo pitkään ja sen saneeraus on ollut suunnitteilla jo edellisellä valtuustokaudella. Jätevesilinjasta vuotanut jätevettä luontoon useita kertoja. 

– Urjalan kunnasta saamieni tietojen mukaan kyseinen viemäriosuus on vuotanut muutamina keväinä, viimeksi 2019. Ilmoitus vuodosta on tullut maanomistajalta ja vuotokohta on paikattu heti, kun siitä on saatu tieto. Arvioiden mukaan jätevettä on valunut maastoon muutamia kuutioita kerrallaan. Ilmeisesti viemärilinjaa ollaan saneeraamassa juuri näiden tapahtuneiden vuotojen vuoksi, kertoi Pirkanmaan Ely-keskuksessa Urjalan kunnan jätevedenpuhdistamon valvontaa tekevä Taru Komulainen keskiviikkona.

Paikallislehden tietojen mukaan jätevettä valui Huhdissa kuitenkin myös viime marraskuussa suoraan metsänpohjaan. Kun jätevesiputki rikkoontui, syöksyi jätevettä ilmoille kovalla paineella. Kun maanomistaja huomasi metsässään taivaalle kohoavan lähteen, hän ilmoitti vuodosta Urjalan kuntaan. Jätevesi muodosti metsänpohjaan kymmenien neliömetrien kokoisen lammikon ja maaomistaja kertoo puustonsa kärsineen jäteveden seisomisesta metsänpohajssa.

– Emme ilmoittaneet vuodosta Elyyn, sillä arviomme mukaan jätevettä valui luontoon vain muutamia kuutioita. Putki korjattiin heti, kun maanomistaja ilmoitti meille vuodosta, kertoo Urjalan kunnan tekninen johtaja Kimmo Virta.

Virta katsoo, että vuodoista on tiedotettu kuntalaisille riittävästi, sillä investointisuunnitelmassa, jossa saneeraustyö on ollut mukana, on kerrottu putken vuotaneen. Hän kertoo myös teknisen lautakunnan olleen tietoinen vuodoista.

– Putki on niin suuri, että emme havaitse pieniä vuotoja itse puhdistamolla virtausmääristä. Putkihan ei ole ollut missään vaiheessa poikki, vaan siinä on ollut reikä. Suurin vuoto on varmaan tapahtunut, kun putkea on korjattu, Virta toteaa.

Virta kertoo saneeraustyön viivästyneen sen vuoksi, että puhdasvesilinjojen korjaukset on pitänyt hoitaa ensisijaisesti.

Ylitarkastaja Taru Komulainen kertoo jättäneensä eilen, torstaina, Urjalan kuntaan kirjallisen selvityspyynnön marraskuisesta vuodosta. Urjalan kunnan pitää jättää vastauksensa selvityspyyntöön ensi viikon torstaihin mennessä.

 

Kaksi kilometriä uutta jätevesiputkea

Urjalan teknisen lautakunnan puheenjohtaja Ville Tirkkonen (kesk.) esittelee Huhdintien risteyksen ja Salmentien välissä olevaa pumppaamoa, jonka kohdalla eri puolilta Urjalan asemaa tulevat viemäriputket kerätään yhteen ja jätevedet pumpataan paksua kokoamaputkea pitkin eteenpäin kohti jätevedenpuhdistamoa. Linja, jolla kokoamaputki kulkee, erottuu nyt selvästi, sillä sen kohdalta on kaadettu puut putken uusimista varten. Saneeraustyöt ovat alkamassa ja urakoitsijaksi valitun Maisemarakennus Viitasen koneita löytyy jo junaradan varresta. Kahden kilometrin urakka saataneen valmiiksi marraskuun alkupäivinä.

– Linjan vetämisessä on voitu osittain hyödyntää myös sitä ilmajohtoaukkoa, joka on vapautunut vastikään, kun sähköyhtiö on siirtänyt sähkölinjansa maan alle. Tarpeetonta puuston kaatoa on siis vältetty. Maaomistajien toiveesta jätevesiputkea voidaan nyt myös siirtää metsänpohjasta kulkemaan pellon puolelle, jolloin maanomistajien puita ei tarvitse kaataa tämän työn vuoksi.

Tirkkonen kertoo, että ei tiedä, milloin nykyinen jätevesiputki on vuotanut ensimmäisen kerran, koska ei ole ollut ennen käsillä olevaa valtuustokautta teknisessä lautakunnassa.

– Jätevesien vuodot ovat olleet tämän pumppaamon ja jätevedenpuhdistamon välillä. Putket ovat kovilla, sillä paine putkessa on valtava. Vuotoja on ollut aiemmin junaradan varressa ja marraskuussa metsänpohjassa. Marraskuun jälkeenkin on epäilty vuotoa, mutta mitään reikää ei ole löydetty. Ja nythän ollaan siinä mielessä hyvässä tilanteessa, että kohta vuoto-ongelma on ratkaistu.

Tirkkosen mukaan vuotojen huomaaminen on ollut maaomistajien varassa, tekniikasta ei ole ollut apua niiden hoksaamisessa.

– Vuotojen määrää on vaikea arvioida. Useimmitenhan reikä on olemassa jo jonkin aikaa ennen kuin kukaan huomaa sitä, ja aika paljon jätevettä varmasti myös imeytyy maaperään ennen kuin sitä alkaa näkyä maanpinnalle jäävinä lätäkköinä. Arvioisin marraskuisen vuodon olleen kuitenkin alle kymmenen kuutiota. 

Tirkkonen toteaa, että kiinteää ainetta, eli ulostetta, jäteveden mukana on vain noin 300 grammaa kuutiota kohden. Nestemäinen osa jätevedestä koostuu esimerkiksi pesuvesistä.

Tirkkosen mukaan teknisessä lautakunnassa istuvat päättäjät ovat aktiivisesti tuoneet lautakuntaan tietoa jätevesiputkeen liittyvistä ongelmista.

– Kyllä kummastakin vesilinjasta pidetty huolta; sekä puhtaasta vedestä, että jätevedestä. Lautakunnassa asioista on keskusteltu avoimesti. Vuotojen ilmoittamisen Ely-keskukseen ja asian tiedottamisen kuntalaisille olemme katsoneet kuuluvan virkamiehille. Minulla ei ole tiedossa, että Urjalassa olisi toista yhtä huonokuntoista linjaa kuin tämä, joka nyt uusitaan, Tirkkonen toteaa.

Voidaan siis ajatella, että jätevesien siirtämiseen liittyvät ongelmat on kohta ratkaistu tämän linjan osalta kymmeniksi vuosiksi eteenpäin. Jätevesilinjan saneeraukseen varattiin teknisen palvelukeskuksen investointisuunnitelmassa puoli miljoonaa euroa, mutta kustannuksissa jäätäneen 100 000 euroa alemmalle tasolle.

Lisää uutisia:

Perjantai, syyskuu 18, 2020 - 14:13
Torstai, syyskuu 17, 2020 - 16:09
Torstai, syyskuu 17, 2020 - 15:57
Keskiviikko, syyskuu 16, 2020 - 17:26


 

Tervetuloa palveltavaksi!

Käytämme verkkopalvelussamme evästeitä mahdollistaaksemme sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Hyväksyt tämän jatkamalla palvelumme käyttöä. OK