Keskiviikko 28.10.2020 Simo

Rivitalo kutistuu yhdellä asunnolla

 

 

Minna Mäkelä
Urjalan seudun vanhustenkotiyhdistyksen rivitalohanke on hyvässä mallissa. Rakentamaan on tarkoitus päästä lokakuussa.

Kuuden asunnon rivitalo nousee vasemmalla näkyvän Iltalan viereen. Taustalla näkyy Reikonlinna. Oikealle jää väliaikainen päiväkoti. Lapsille on luultavasti jo lokakuusta alkaen paljon seurattavaa, kun rakennustyöt alkavat.
 

Minna Mäkelä
Urjalan seudun vanhustenkotiyhdistyksen rivitalohanke on hyvässä mallissa. Rakentamaan on tarkoitus päästä lokakuussa.

Isännöitsijä Jukka Naapanki kertoo, että rivitalosta tulee yhtä yksiötä pienempi kuin oli tarkoitus. Taloon tulee siten neljä yksiötä ja kaksi kaksiota.

Tontilla tehtiin maaperätutkimus, jossa selvisi, että sen toisessa päässä maaperä on niin vetelää, että rakentaminen ei tule kyseeseen.

Urjalan kunnan rakennuslautakunta istuu torstaina ylimääräisen kokouksen, jossa käsitellään hankkeen poikkeamislupahakemus.

Naapanki sanoo, että tarjouspyynnöt urakoista lähtevät vielä tällä viikolla. Rakentamaan on siten mahdollista päästä lokakuussa.

– Valmista on tarkoitus tulla kesäksi, Jukka Naapanki laskee.

Juttua on muutettu 7.9.2020 klo 11.45. Tekstiin on korjattu nimi: Urjalan seudun vanhustenkotiyhdistys.

 

Lisää uutisia:

 


 

Tervetuloa palveltavaksi!

 

Käytämme verkkopalvelussamme evästeitä mahdollistaaksemme sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Hyväksyt tämän jatkamalla palvelumme käyttöä. OK