Keskiviikko 28.10.2020 Simo

Tk-sairaalan paikoista kolmannes vielä käyttämättä


Minna Mäkelä
Valkeakoskella toukokuussa avautunut terveyskeskussairaala on toiminut ensimmäiset neljä kuukautta vajaalla teholla, sillä 93 paikasta käytössä on ollut noin kaksi kolmesta. Hoitotyön johtaja Susanna Koivunen kertoo, että syksyllä on tarkoitus päästä 80 prosentin käyttöasteeseen. Henkilöstöä rekrytoidaan parhaillaan lisää.

Satu Sillanpää viihtyy uudessa työpaikassaan, jossa saa tehdä kaikkea ja oppii koko ajan myös uutta.

Minna Mäkelä
Valkeakoskella toukokuussa avautunut terveyskeskussairaala on toiminut ensimmäiset neljä kuukautta vajaalla teholla, sillä 93 paikasta käytössä on ollut noin kaksi kolmesta. Hoitotyön johtaja Susanna Koivunen kertoo, että syksyllä on tarkoitus päästä 80 prosentin käyttöasteeseen. Henkilöstöä rekrytoidaan parhaillaan lisää.

– Kaikki osastot ovat olleet käytössä, mutta kaikkia paikkoja ei ole avattu.

Hän jatkaa, että eteläpirkanmaalaiset potilaat on hoidettu, mutta vuodepaikkoja ei ole voitu myydä muiden paikkakuntien potilaille.

Terveyskeskussairaala avattiin juuri kesälomakauden alussa ja vielä koronaepidemian aikana. Uudessa yksikössä on haluttu turvata potilaiden laadukas hoito ja potilasturvallisuus.

Toukokuusta heinäkuun loppuun urjalalaiset ovat käyttäneet Valkeakoskella 698 hoitopäivää. Akaalaiset ovat käyttäneet samassa ajassa 1 613 hoitopäivää.

Kuntoutusosastolla työskentelevä lähihoitaja Satu Sillanpää on tyytyväinen uuteen työpaikkaansa Valkeakoskella, vaikka muutos etukäteen jännitti. Sillanpää on urjalalaisille tuttu kasvo, sillä hän ehti olla paikkakunnalla töissä niin osastolla kuin kentällä viitisentoista vuotta ennen siirtymistään Valkeakoskelle.

Uudessa työssä moni asia on toisin. Terveyskeskussairaalassa yksi hoitaja huolehtii noin viidestä potilaasta kerrallaan. Kokonaisvaltainen työtapa ja uudet työvälineet haastavat oppimaan uutta, mutta hoitaja saa myös käyttää kaikkea osaamistaan hyödyksi, mikä innostaa Sillanpäätä.

Vaikka uusi terveyskeskussairaala on moderni ja siellä on hyvä ja motivoitunut henkilöstö, ei se poista tosiasiaa, että Urjalasta katsoen vuodeosastohoito Valkeakoskella on kaukana.

Viimeisimmällä sairaalajaksollaan jo kuukauden ollut Paavo Rämö Tursasta kertoo kaipaavansa läheisiään, joiden on hankala päästä katsomaan häntä sairaalaan.

Lue lisää Urjalan Sanomista 10.9.2020 tai jo keskiviikkona digilehdestä kello 19 alkaen!

Lisää uutisia:

 


 

Tervetuloa palveltavaksi!

 

Käytämme verkkopalvelussamme evästeitä mahdollistaaksemme sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Hyväksyt tämän jatkamalla palvelumme käyttöä. OK