Maanantai 21.9.2020 Mervi

Suojeluyhdistys rohkaisee mökkiläisiä hoitamaan Kokkojärven kuntoa

Kokkojärvellä niitetään vesikasveja. Tomi Laaksonen laskee leikkurin terän, Heikki Korhonen ohjaa venettä.

Heli Lehtelä

Kokonjärven suojeluyhdistyksen suurin investointi tänä vuonna on kaislaleikkuri, joka on kustantanut  kolmetuhatta euroa.

– Saimme tosin ely-keskukselta puolet summasta tukea, sillä hankinta on yleishyödyllinen, muistuttaa yhdistyksen hallituksen jäsen Juha Sulkonen.

Kaikki suojeluyhdistyksen jäsenet voivat nyt varata konetta viidenkymmenen euron vuorokausimaksua vastaan. Niittämällä saa paitsi oman mökkirannan siistiksi, niin  osallistuu myös järven kunnon hoitamiseen.

– Vesikasvien niittäminen on vesistön kunnossapitämistä. Sen avulla järven fosforikuormaa saadaan pienennettyä. Mutta jos kasvijäte jätettään mätänemään veteen, niin ravinteetkin jäävät sinne, muistuttaa varapuheenjojtaja Tomi Laaksonen leikkuujätteen keräämisestä kuivalle maalle.

– Kokkojärvi on kolmantena listalla, kun puhutaan Pirkanmaan kriittisessä kunnossa olevista järvistä, harmittelee niin ikään hallituksessa vaikuttava Heikki Korhonen, joka toteaa, että tänä vuonna tosin vesi on ollut paremmassa kunnossa kuin vuosiin.

– Leikkurin myötä kaikki mökkiläiset voivat nyt omalta osaltaan kirjaimellisesti kantaa kortensa kekoon Kokkojärven hyvinvoinnin eteen. Niittäminen kannattaisi tehdä pari kertaa vuodessa, kasvit kasvavat niin nopeasti. Parin päivän urakka se oli tässä meidän omassa rannassa. Talkoilla oli mukava tehdä, tässä olisikin hyvä yhteisprojekti mökkinaapureille, Korhonen vinkkaa.

Käyttö on helppoa

Leikkurin käyttäjälle tulee itsellään olla perämoottorilla varustettu vene.

 – Sähkömoottorin puhti ei riitäperämoottorin pitisi olla polttomootterikäyttöinen, Korhonen kertoo kokemuksiaan.

 Leikkuri itsessään  on osoittautunuthelppokäyttöiseksi ja sen saa kiinniettyö monen kokoisiin veneisiin. Sahamainen terä leikkaa kasvit poikki veden pinnan tuntumasta ja kivillä täytetty ämpäri toimii niittokoneen vastapainona toisella puolella venettä. Veneen perään on niin ikään kiinnitetty haravalaite, mutta kokemus on osoittanut, että vain osa ksveista kertyy haravaan.

– Koneen vuokraus- ja käyttöohjeet löytyvät verkkosivuiltamme, ja me hallituksen jäsenet kyllä autamme, miehet lupaavat.

Aihesta lisää tämän viikon Urjalan Sanomissa, digilehdessä jo keskiviikkona klo 19 alkaen!

 

Lisää uutisia:

Perjantai, syyskuu 18, 2020 - 14:13
Torstai, syyskuu 17, 2020 - 16:09
Torstai, syyskuu 17, 2020 - 15:57
Keskiviikko, syyskuu 16, 2020 - 17:26


 

Tervetuloa palveltavaksi!

Käytämme verkkopalvelussamme evästeitä mahdollistaaksemme sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Hyväksyt tämän jatkamalla palvelumme käyttöä. OK