Sunnuntai 20.9.2020 Varpu, Vaula

Yösijaa pienemmillekin


Marjo Niittymäki ja Marjo Jäärni.

Joona Paija

Monille on varmasti tuttu Yleisradion Pelasta Pörriäinen-kampanja. Nyt Urjalassa kannettiin oma korsi kekoon valmistamalla hyönteishotelleja pölyttäjille.
– Kolme kappaletta valmistettiin niitä yhteensä. Yksi kesäleiriläisten kanssa aiemmin, ja nyt omana tapahtumanaan kaksi kappaletta nuorten kanssa, kertoo nuoriso-ohjaaja Marjo Niittymäki.

Yhteensä kuusi nuorta oli viime keskiviikkona tekemässä puusta, kanaverkosta sekä korsista koostuvia hotelleja. Hotellit sijoitettiin niin, että yksi sijaitsee Itsenäisyydenpuistossa, yksi pururadan maastossa ja yksi Urjalan kirjaston takana sijaitsevassa puistossa.

Hyönteishotelli, tai toisin sanottuna keinopesä, on hyönteisille tarkoitettu pesimäpaikka. Muiden muassa ilmastonmuutos sekä kaupungistuminen ovat vähentäneet pölyttäjien elinympäristöä, sekä niiden määrää. Vaarana onkin, että pölyttäjät loppuvat maailmasta siinä määrin, että se vaikuttaa ihmisten ruoan saantiin. Siksi hotelleilla pyritään tarjoamaan hyönteisille uusia pesimäpaikkoja, sekä varmistamaan pölytyksen tapahtuminen. Lisää keinoja kampanjan edistämiseen löytyy Yleisradion sivuilta.

 

Lisää uutisia:

Perjantai, syyskuu 18, 2020 - 14:13
Torstai, syyskuu 17, 2020 - 16:09
Torstai, syyskuu 17, 2020 - 15:57
Keskiviikko, syyskuu 16, 2020 - 17:26


 

Tervetuloa palveltavaksi!

Käytämme verkkopalvelussamme evästeitä mahdollistaaksemme sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Hyväksyt tämän jatkamalla palvelumme käyttöä. OK