Torstai 9.7.2020 Ilta, Jasmin, Jade

Laukeelan kerrostalotyömaalla puutteellisia suojavarusteita


Rakennuksen huipulla työskentelevillä työntekijöillä ei keskiviikkona 17.6. iltapäivällä kuvatussa tilanteessa ollut kummallakaan turvavaljaita
tai kypärää. 
Myöskään minkäänlaisia aitoja ei ollut havaittavissa, vaikka työskentely tapahtui neljännessä kerroksessa
aivan reunan tuntumassa. Avin tarkastajan vieraillessa kohteessa suojavarusteet, eli kypärät ja turvavaatetus, olivat käytössä.

Marjo Alste

– Rakennustyömaalla työskentelevällä tulee olla yllään asianmukaiset henkilösuojaimet: heijastava työvaatetus, suojakypärä, turvajalkineet, suojahansikkaat sekä usein myös silmä- ja kuulosuojaimet. Lisäksi joissain rakennusalan töissä tulee käyttää myös muita henkilösuojaimia näiden lisäksi. Lisäksi putoamisvaara on suljettava pois joko ensisijaisesti kaitein tai tarvittaessa turvavaljailla siten, että putoamissuojaus on myös suunniteltu, listaa Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston tarkastaja Veli-Pekka Hammo. Aluehallintovirasto valvoo rakennustyömaiden työturvallisuutta.

Urjalan keskustan kerrostalotyömaalla nähtiin viime viikolla useampaan otteeseen työntekijöitä, joilta osalta lain velvoittamat henkilösuojaimet ovat puuttuneet. Esimerkiksi keskiviikkona 17. kesäkuuta rakennuksen korkeimmassa, neljännessä kerroksessa työskenteli työntekijöitä selkeästi ilman kaiteita, kypäriä tai turvavaljaita, kun kerroksen elementtirakenteisia seiniä asennettiin paikalleen.

Puutteet korjattu alkuviikosta

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto tarkasti Urjalan keskustan rakennustyömaan maanantaina 22. kesäkuuta. Tarkastuskertomuksessaan avi mainitsee antaneensa Akaan Muuraus ja Laatoitus Oy:lle kehotuksen puutteellisista putoamissuojauksista. Tarkastuskertomuksen mukaan osasta parvekkeita puuttuivat suojakaiteet. Osassa parvekkeista kaiteet olivat, mutta niistä puuttuivat jalkalistat ja välijohteet – kaiteiden lisäksi nämä puuttuivat myös porrastasojen suojakaiteista sekä holvin suojakaiteista.

Kehotuksessa mainitut puutteet tuli korjata saman päivän aikana. Aluehallintoviraston ylitarkastaja Jarmo Lumme kertookin työmaan vastuuhenkilön toimittaneen valokuvia joista selvisi, että putoamissuojauksien puutteet oli korjattu asianmukaisiksi määräaikaan mennessä. Lisäksi Lumme kertoo, että tarkastushetkellä asentajilla oli vaadittavat suojavarusteet, eli kypärät ja turvavaatetus, käytössä. Samoin putoamisvaarallisella alueella käytössä olivat turvavaljaat.

Kehotuksen ohessa tarkastuskertomukseen on kirjattu toimintaohjeita henkilönostimesta, jolle tulee suorittaa käyttöönottotarkastus. Työmaan kulkuteistä annetuissa toimintaohjeissa kehotetaan kiinnittämään kaatumisen estämiseksi nojatikkaat, joita pitkin työntekijät kulkevat kolmannen kerroksen tasolta holville.

Lue lisää Urjalan Sanomista 25.6.2020 tai jo keskiviikkona kello 19 alkaen digilehdestä!

Aluehallintoviraston vaatimat parannukset oli tehty jo heti tarkastuksen
jälkeen saman päivän aikana, ja nyt esimerkiksi suojakaiteet ovat kunnossa.

 

Lisää uutisia:

Keskiviikko, heinäkuu 8, 2020 - 15:27
Keskiviikko, heinäkuu 8, 2020 - 13:52
Tiistai, heinäkuu 7, 2020 - 11:08
Perjantai, heinäkuu 3, 2020 - 12:38
Maanantai, kesäkuu 29, 2020 - 19:20


 

Tervetuloa palveltavaksi!

 

Käytämme verkkopalvelussamme evästeitä mahdollistaaksemme sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Hyväksyt tämän jatkamalla palvelumme käyttöä. OK