Sunnuntai 7.6.2020 Robert, Roope, Suvi

Tänään vietetään kaatuneiden muistopäivää

Urjalan Sanomat
Kaatuneiden muistopäivänä muistetaan kaikkia vakaumuksensa puolesta kaatuneita.

Urjalan Sanomat
Kaatuneiden muistopäivänä muistetaan kaikkia vakaumuksensa puolesta kaatuneita.

Toisen maailmansodan päättymisestä Euroopassa tuli 8. toukokuuta kuluneeksi 75 vuotta. Suomalaisten osalta sota päättyi 27.4.1945, kun Lapin sota oli ohi.

Koronapandemian takia sankarihaudoilla ei pidetä tänään puheita, mutta Urjalan Sanomat julkaisee kunnanvaltuuston puheenjohtajan Mikko Ristimäen puheen.

– Kunnioitetut sotiemme veteraanit ja lotat, puolisot, kaatuneiden omaiset. Hyvät naiset ja miehet! Tänään, kaatuneiden muistopäivänä, meillä on oikeus muistaa kunnioituksella heitä, jotka ovat henkensä antaneet sen puolesta, että me voimme nukkua rauhassa tänään ja huomenna.

– Talvisodan jälkeen, keväällä vuonna 1940, marsalkka Mannerheim käski, että toukokuun kolmatta sunnuntaita vietetään ”nyt päättyneessä sodassa kaatuneiden sankarivainajien sekä myös kaikkien murroskautena vuonna 1918 molemmin puolin vakaumuksensa puolesta henkensä uhranneitten yhteisenä uskonnollisena muistopäivänä”.

– Tämä käsky kuvasi sitä, miten Suomi ja suomalaiset kohtasivat ulkoisen uhan yhdessä, ei jakautuneena. Siitä eteenpäin Suomessa on kunnioitettu kaikkia vakaumuksensa puolesta kuolleita yhdessä.

– Itsenäisyyden alkutaipaleella tuhannet naiset ja miehet, jopa lapset, antoivat henkensä ensin sisällissodassa ja sen jälkeen sodissa ulkoista vihollista vastaan. Sotien jälkeen nämä sukupolvet rakensivat meille sen hyvinvointivaltion, jossa nyt asumme.

– Tällaisena päivänä saamme paitsi muistaa sankarivainajia, myös olla heille äärimmäisen kiitollisia. Meillä on oikeus muistaa heitä. Meillä on oikeus olla vapaita.

– Meillä on velvollisuus käyttää vapauttamme parhaalla mahdollisella tavalla. Meidän tulee kunnioittaa ja huolehtia Suomesta ja sen jokaisesta ihmisestä. Meidän on myös jatkettava Suomen rakentamista niin, että tulevat sukupolvet saavat elää yhteiskunnassa, jossa pidämme huolta kaikista: yhdessä.

– Kunnioitus sydämissämme vietämme tänään kaatuneiden muistopäivää. Arvokasta juhlapäivää teille kaikille.

Lisää uutisia:

Lauantai, kesäkuu 6, 2020 - 13:21
Perjantai, kesäkuu 5, 2020 - 09:17
Keskiviikko, kesäkuu 3, 2020 - 14:15
Keskiviikko, kesäkuu 3, 2020 - 12:18
Tiistai, kesäkuu 2, 2020 - 14:03


 

Tervetuloa palveltavaksi!

 

Käytämme verkkopalvelussamme evästeitä mahdollistaaksemme sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Hyväksyt tämän jatkamalla palvelumme käyttöä. OK