Torstai 6.8.2020 Keimo, Toimi

Uusi tieliikennelaki tuo muutoksia pysäköintiin

Uusi tieliikennelaki tulee voimaan 1. kesäkuuta. Uudistus tuo mukanaan muutoksia myös pysäköintiin. Ajoneuvon voi taajamassa pysäköidä vasemmalle puolelle tietä, pysäköinnin alkamisajan voi raapustaa vaikka kynällä paperille ja kotihoidon työntekijöiden pysäköinti helpottuu.

Uusi tieliikennelaki tulee voimaan 1. kesäkuuta. Uudistus tuo mukanaan muutoksia myös pysäköintiin. Ajoneuvon voi taajamassa pysäköidä vasemmalle puolelle tietä, pysäköinnin alkamisajan voi raapustaa vaikka kynällä paperille ja kotihoidon työntekijöiden pysäköinti helpottuu.

Taajamassa voi kaksisuuntaisella tiellä pysäyttää tai pysäköidä kulkusuunnassa vasemmalle puolelle tietä, jos se ei vaaranna eikä haittaa liikennettä

– On hyvä muistaa, että pysäyttämistä ja pysäköintiä koskevat kiellot ovat voimassa molemmille puolille tietä pysäköidessä ja pysäköinti ja pysäyttäminen on kielletty mm. liikenneympyrässä, pyöräkaistalla ja linja-autokaistalla. Pysäyttäminen on kuitenkin sallittua pakollisen liikenne-esteen, väistämisvelvollisuuden noudattamisen tai hätätilanteen vuoksi, muistuttaa Traficomin asiantuntija Marjo Immonen.

Pysäköintiajan alkamisen voi ilmoittaa vapaasti eli enää ei tarvita esimerkiksi pysäköintikiekkoa alkamisajan ilmoittamiseen.

Pysäköinnin alkamisaika on kuitenkin ilmoitettava selkeästi havaittavalla tavalla.

Kotihoidon ja vastaavien kotiin tuotavien palvelujen työntekijöiden pysäköinti helpottuu uuden tieliikennelain muutoksen myötä.

Kotihoitajien ja vastaavia palveluja tuottavien työntekijät voivat pysäköidä ilman aikarajaa ja maksua kunnan katuverkon pysäköintipaikoilla.

Kotihoidon pysäköintimahdollisuuden käyttäminen edellyttää, että ajoneuvossa on kunnan myöntämä pysäköintitunnus.

Lisää lyhyitä uutisia:


 

Tervetuloa palveltavaksi!

 

Käytämme verkkopalvelussamme evästeitä mahdollistaaksemme sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Hyväksyt tämän jatkamalla palvelumme käyttöä. OK