Sunnuntai 7.6.2020 Robert, Roope, Suvi

Uusi musta

Menossa on viikko kahdeksan. Sen verran Suomi on elänyt poikkeusoloissa. Kovin moni tuskin on laskenut viikkoja aiemmin normaalioloissa, ennen vanhaan. Viikkoja on tätä ennen laskettu luultavasti vain elämän tärkeisiin käännekohtiin, kuten lapsen syntymään tai opintojen päättymisen tai eläkkeelle jäämisen h-hetkeen. Nyt moni muistaa tarkalleen, koska elämäämme alettiin rajoittaa ja miltä se tuntui. Lähinnä olo oli epätodellinen.

Harva nykysuomalaisista on nähnyt mitään vastaavaa aikaisemmin. Vain sota-aikana eläneet voivat pitää koronapandemian aiheuttamaa elämisen muutosta aika vaatimattomana.

Saattaa olla, että pian näistäkään poikkeusviikoista ei enää kukaan pidä mitään lukua, sillä epänormaalista on tullut normaalia.

Alkuviikolla kerrottiin uusista askelmerkeistä. Kun kesä koittaa, ohjaksia höllennetään, ja ihmiset saavat kokoontua jo isommalla porukalla. Urheilukautta käynnistellään, ja kun kesäkuu alkaa, lapset ovat olleet koulussa jo jonkin aikaa. Ehkä kesämökillekin voi siirtyä viettämään aikaa.

Hyvä niin, sillä lapset ja nuoret ennen kaikkea tarvitsevat normaalin ja tavallisen tuntua. Rutiineita, joissa ruoka-ajat, päiväkoti ja koulu, iltatoimet ja nukkumaanmeno rullaavat juuri niin kuin eilen ja myös huomenna. Ja tietysti ystäviään.

Aikuiset pystyvät järjestämään elämänsä omituisissakin uomissa. Tai ainakin niin on lupa uskoa.

Koronan ilmaannuttua ohjeet on otettu ilmeisen vakavasti perusohjeesta, käsien pesemisestä, alkaen. Vesi ja saippua ovat nitistäneet koronatorjunnan ohessa tavanomaisen kausi-influenssan niin, ettei siitä ole puhuttu mitään koko keväänä. Tuskin enää muistaa, että kausi-influenssa on ihmisen tavanomainen seuralainen talvikaudella ja siihen kuolee vuosittain laumoittain ihmisiä ympäri maailmaa. Suomessakin satoja.

Korona muistuttaa ihmisiä: vanhat konstit ovat usein parempia kuin pussillinen uusia. Pelkällä vedellä ja saippualla pärjää pitkälle. Jos ihmiset olisivat aiemminkin noudattaneet parempaa käsihygieniaa, olisi monelta influenssalta jälkitauteineen vältytty.

Korona panee miettimään rahaa ja taloutta. Ehkä aina ei kannatakaan juosta halvimman perässä pitkin maailmaa. Ehkä Suomessa voi alkaa tehdä taas työtä, joka on annettu jo vuosia lähinnä aasialaisten käsiin. Vain siksi, että se on halpaa. Elämässä on muitakin arvoja kuin että halvalla saa ja hevosella pääsee.

Varmaa kuitenkin on, ettemme palaa vielä pitkään aikaan, jos koskaan, siihen, jota aiemmin kutsuimme normaaliksi. Ensin meillä on edessä uusi normaali, uusi musta.

Minna Mäkelä
minna.makela@urjalansanomat.fi

Aiempia pääkirjoituksia:


 

Tervetuloa palveltavaksi!

 

Käytämme verkkopalvelussamme evästeitä mahdollistaaksemme sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Hyväksyt tämän jatkamalla palvelumme käyttöä. OK