Sunnuntai 7.6.2020 Robert, Roope, Suvi

Sympatiaa kaikkiin koteihin

Imuri vetää kitaansa leivänmurut pöydän alta. Poikkeuksellisesti suuttimeen ei tällä kertaa päädy massiivista määrää pölykoiria. Poikkeustilan ja karanteenin myötä kodista on tullut linna. Siellä pitää olla hyvä olla, koska siellä vietetään nyt enemmän aikaa kuin koskaan. Koti on nyt myös koulu ja välillä myös etätyöpaikka. 

Tämä tarkoittaa, että sotkuakin syntyy enemmän kuin koskaan. Imuri saa vinkua useamman kerran viikossa. Ennen ärsyttävältä tuntunut kotityö helpottaa oloa, tyynnyttää mieltä. Siitä on tullut rakas rutiini. Kun hetken aikaa keskittyy johonkin muuhunkin kuin tartunnoista kertoviin tilastoihin ja lasten keskeneräisiin tehtäviin, jotka eivät etene ilman aikuisen opastusta vieressä, niin olo kevenee. Hallitsen tämän, voin vielä kontrolloida edes tätä asiaa, vaikka moni muu ei ole käsissäni.

Sosiaalinen media pursuaa iloisia perheitä ja ulkoilukuvia, positiivista tsemppausta. Asetelma vaikuttaa kovin kiiltokuvamaiselta, sillä senhän tiedämme, että monissa kodeissa ollaan nyt aivan äärirajoilla jaksamisen kanssa. Oman työn tekemisen rinnalla on autettava lapsia koulunkäynnissä, soviteltava riitoja ja laitettava säännöllisesti pötyä pöytään.Samoin huoli taloudellisesta toimeentulosta on tullut moneen perheeseen aivan nurkan takaa. Näitä asioita ei juuri kerrota julkisesti vaan haavat nuollaan kotona, siitäkin huolimatta, että syy työttömyyteen, lomautukseen tai konkurssiin ei ole oma. Kovinkin työihminen on aseeton viruksen vaikutusten edessä. Moni ei myöskään tohdi sanoa julkisesti, että pelottaa. Se sanotaan vasta kahdenkeskisissä viesteissä tai puheluissa.

Kyllä silti pelätäkin saa ja tämän tabun ääneen lausuminen varmasti helpottaa. Aina ei tarvitse olla reipas ja rohkea, vaikkei pelkäämisestä käytännön hyötyä olekaan. Käytännön hyötyä on siitä, että noudattaa nyt hallituksen antamia ohjeita, jotka on laadittu meidän kaikkien parhaaksi. 

Käytännön hyötyä on siitäkin, että huolehtii omasta terveydestään, niin fyysisestä kuin henkisestä, käymällä vaikka kävelyllä, soittelemalla ystävien kanssa tai vaikka imuroimalla. Jos suuret asiat tuntuvat liian hankalilta, voi mieltä koittaa ohjata vähän pienempien ja konkreettisempien pariin. Roomalaisten kehoitus, carpe diem, voi nyt auttaa. Keskittyminen vain käsillä olevaan hetkeen. Ehkä se hetki on kuitenkin ihan ok. Surraan suuremmin sitten, jos surun aika tulee.

2.4.2020 Heli Lehtelä, heli.lehtela@urjalansanomat.fi

Aiempia pääkirjoituksia:


 

Tervetuloa palveltavaksi!

 

Käytämme verkkopalvelussamme evästeitä mahdollistaaksemme sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Hyväksyt tämän jatkamalla palvelumme käyttöä. OK