Keskiviikko 1.4.2020 Pulmu, Raita, Peppi

On suuria murheita ja ”suuria” murheita

Yhteiskunnan kipupisteistä aletaan puhua vasta, kun haavat ovat arpeutumassa. Talvisodastakin, jonka loppumisesta tulee huomenna 80 vuotta, on alettu viime aikoina kertoa uudenlaisia tarinoita. Kun trauma on kauempana, keskusteluun nostetaan erilaisia näkökulmia ja asioiden sävyjä sanotaan rohkeammin ääneen. 

Osittain kyse on siitäkin, että sota oli aiheena itsearvoisesti pitkään aikuisten miesten, rintamalla olleiden keskustelukentällä. Nämä miehet ensisijaisesti antoivat meille itsenäisen Suomen. Mutta sota koskettaa kaikkia. Sitä eivät pääse pakoon edes lapset. Tässä lehdessä kerromme 12-vuotiaan tytön muistoja talvisodasta ja evakkona olemisesta. Muistoja, joita on tärkeä kertoa, jotta koskaan ei unohtuisi se, mihin ihminen pystyy, ja millaista on ihmisyys hyvässä ja pahassa. Meidän pitää muistaa kohdella toisiamme ihmisarvoisesti.

Koin olevani etuoikeutettu, kun Eeva Niittymäki kertoi minulle perheensä pysäyttävän tarinan. Kyynelet tulivat silmiin niin kertojalla kuin kuuntelijallakin. Kävin Eevan luona perjantaina iltapäivästä. Haastattelun jälkeen olin miltei toimintakyvytön sen edessä, mitä tuon ajan ihmisten on pitänyt kestää. Kotiin päästyäni menin nukkumaan, ja nukuin aamuun saakka. Vasta sen jälkeen kalvava olo oli hellittänyt sen verran, että pystyin kirjoittamaan itse jutun.

Antakaa paljon rakkautta ja lämpöä sota-aikana eläneille läheisillenne. Heidän maljansa ei ole voinut hajota kappaleiksi vastoinkäymisten vuoksi. Siihen ei ole ollut mahdollisuutta ajassa, jolloin jokainen sai säröistä osansa. Oli oltava rauhallinen ja vahva, liimattava itsensä hiljaa ehyeksi, toimintakykyiseksi. Sodan evakuointikäskyssäkin todettiin viimeisenä ja alleviivattuna: rauhallisuus on suomalaisten hyve ja sinä olet suomalainen.

Kipeät muistot menetetyistä rakkaista ja menetetyistä kodeista talletettiin hiljaa sydämen sopukoihin. 

Nyt aika ja murheet ovat erit. En tiedä onko rauhallisuus enää suomalaisten hyve. Meille tekee tässä ajassa hyvää muistella aikaa 80 vuotta sitten ennen kuin annamme itsemme säröillä vastoinkäymisten edessä. Omia murheita olisi hyvä oppia suhteuttamaan. Yhtä kaikki, yhteiskuntamme on tänäkin päivänä haavoittuvainen. Maailmanrauhan järkyttämisen ei tarvita kuin mikroskooppinen virus. Korona vavisuttaa maailmantaloutta ja rajoittaa vahvasti ihmisten vapaata liikkumista.

12.3.2020 Heli Lehtelä, heli.lehtela@urjalansanomat.fi

 

Aiempia pääkirjoituksia:

Viikon kysymys

Oletko jo havainnut aikaisia kevään merkkejä?
Pajunkissoja
50%
Linnunlaulua
50%
Sipulikukkien versoja tai puiden silmuja
0%
Sinnikkäitä sieniä
0%
En mitään yllä olevista
0%
Ääniä yhteensä: 6

 

Tervetuloa palveltavaksi!

Käytämme verkkopalvelussamme evästeitä mahdollistaaksemme sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Hyväksyt tämän jatkamalla palvelumme käyttöä. OK