Maanantai 6.7.2020 Esa, Esaias

Päällimmäinen tunne on suru

Tämän viikon lehden pääuutinen käsittelee tunteita herättävää aihetta. Aluehallintoviraston vierailu urjalalaiseen palvelutaloon jätti jälkeensä mittavan puutelistauksen. Kun puutelistaa katsoo, ensimmäisenä tulee mieleen, että onneksi mitään vakavaa ei ole sattunut. 

Käsissämme on asia, joka koskettaa usean kuntalaisen hyvinvointia. Aihe, vanhusten hoidon taso, on ollut usein pinnalla niin valtakunnan uutisissa kuin maakunnankin tasolla. 

Nyt urjalalaiset ovat aluehallintoviraston listauksesta yhtenä kysymysmerkkinä; käärmeissään, pettyneitä ja surullisia. Itse ajattelen isoisääni, joka oli monta vuotta hoidettavana Reikonlinnassa, kun se oli vielä vanhustenkotiyhdistyksen omistuksessa. Pappa ehti olla hoidossa useammallakin osastolla. Häntä hoidettiin ja kohdeltiin hyvin. Myös minua omaisena kohdeltiin ja palveltiin hyvin. Hoitajat tekivät työtään sydämellä ja se näkyi muun muassa siinä, että pappa osoitti arvostuksensa heitä kohtaan yhä uudestaan. Monet hänen hoitajistaan ovat vieläkin Reikonlinnassa töissä. Olen varma, että he tekevät edelleen hyvää työtä vanhusten kanssa korkealla ammattietiikalla ja niin, että vanhusten etu on ensisijainen.

Kun kopioin selvityspyynnön sisällön verkkouutiseemme ottamatta vielä kantaa itse asiaan, sain jo palautteen, että paikallislehtemme on uutisoinut asiasta hoitajia leimaavasti. Aiheella on ohituskaista tunteisiin. Tarkastajat haluavat toiminnallaan hyvää, Esperi on kertonut haluavansa vanhuksille hyvää, ihan varmasti myös Akaan ja Urjalan edustajat haluavat asiassa pelkkää hyvää. Me toimittajatkin haluamme hyvää. Meidän tapamme parantaa maailmaa on kysyä kysymyksiä ja hakea vastauksia, uutisoida myös ikävistä aiheista. Se ei tarkoita, että haluaisimme leimata palvelutalon hoitajat ja toiminnan täysin kelvottomiksi.

Olisin toivonut, että olisin saanut jututtaa palvelutalon henkilökuntaa. Kysyä heiltä, millaisia viikkorutiineja Reikonlinnassa on, kertoa tarinaa siitä, millaisella asenteella hoitaja kohtaa vanhuksen. Uskon, että pääsääntöisesti lämpimästi ja välittävästi, ihminen edellä, vaikka aika onkin kortilla. Näitä asioita en saanut kertoa Esperin vedotessa tietosuojaan.

Vastaukset, jotka luultavasti olisivat rauhoittaneet monen kuntalaisen mieltä, jäivät saamatta. Kun normaali keskusteluyhteys ei ole sallittu, meille ulkopuolisille jää palvelutalon toiminnasta epäluuloinen olo. Näinkö tällaiset tilanteet kannattaa yleisen edun nimissä hoitaa? Ketä tietosuojan nimissä lopulta suojataan, jos siihen vedoten ei enää voida käydä normaalia keskustelua? Maailma on polarisoitunut myös tässä suhteessa. Julkisella äänenkäytöllä ei tunnu olevan kuin on ja off asento. Päällimmäiseksi tunteeksi jäi suru.

 

13.2.2020 Heli Lehtelä, Heli.Lehtela@urjalansanomat.fi

 

Aiempia pääkirjoituksia:


 

Tervetuloa palveltavaksi!

 

Käytämme verkkopalvelussamme evästeitä mahdollistaaksemme sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Hyväksyt tämän jatkamalla palvelumme käyttöä. OK