Lauantai 22.2.2020 Tuuli, Tuulia, Tuulikki, Hilda

Tämä tili ei tyhjene

Suomalaisilla on aina ollut erityinen suhde metsään. Ei sellainen suhde kuin ystävyksillä, ehei. Ennemminkin sellainen kuin tiiviillä työparilla. Suomessa ei olla menty metsään huvikseen. Sinne on menty töihin. Metsään on menty hankkimaan elanto ja jos sinne on menty kävelemään, niin samalla on aina katseltu, mitä toimenpiteitä seuraavaksi pitäisi metsänhoidollisesti tehdä.

Suhde metsään on muuttumassa, mutta hitaasti. Suuri osa suomalaisista on kaupungistumisen myötä kadottanut suhteensa metsään. Kun ei ole ollut omaa metsää, jonne olisi mentävä töihin, ei metsään olla menty ollenkaan. Viime aikoina lääkärit ovat alkaneet määrätä potilaitaan metsäretkille. Metsäretkiä jopa järjestetään terveysmielessä, sillä kaikki eivät enää osaa niille itse lähteä. Metsässä ja luonnossa kulkemisen on siis todettu lievittävän tehokkaasti muun muassa stressin oireita ja lieventävän masennusta. 

Mikä terveyspankki meillä täällä Urjalassa siis onkaan? Sellainen pankki, että vaikka sieltä jokamiehen oikeudella ammentaisi jokainen kaduntallaaja, niin tili ei tyhjene. Viikonloppuna Urjalan metsistä kävi nauttimassa nuorisoporukka, jossa jäseniä oli ympäri valtakunnan. Ulkoilmassa olemisen ja yhdessä olon lisäksi Halkivahaan metsästysleirille tulleet nuoret pääsivät ammentamaan kokeneiden metsästäjien oppeja turvallisuudesta, metsästystavoista ja kunnioittavasta saaliin käsittelystä. 

Hyvin järjestetty leiri oli oiva esimerkki siitä, miten urjalalaista luontoa voidaan hyödyntää ja brändätä, kun vain aktiivisia järjestäjiä löytyy. Leiri toteutui ja osallistujia oli sopivasti, vaikka paikalla ei ollut yhtään paikkakuntalaista nuorta. Tämä ei kuitenkaan kerro siitä, etteivätkö Urjalan nuoret olisi kiinnostuneita luonnosta ja metsässä liikkumisesta. Päin vastoin, he osaavat edelleen mennä sinne ihan osana arkista päivää. 

Koska sinä olet viimeksi käynyt metsässä? Jos ensi viikonlopulle ei vielä ole kummempia suunnitelmia, niin miten olisi iltapäiväkahvit ihan luonnon helmassa?

 Termarista kaadettuna ja kiven päällä istuen ne maistuvat parhaalta.Luonnossa liikkujan kannattaa kuitenkin varsinkin hämärään aikaan nykäistä eteisen naulasta takkinsa päälle oranssi huomioliivi, sillä peuranmetsästyskausi jatkuu edelleen, aina ensi kuun puoliväliin saakka.

23.1.2020 Heli Lehtelä, heli.lehtela@urjalansanomat.fi

Aiempia pääkirjoituksia:

Viikon kysymys

Oletko jo havainnut aikaisia kevään merkkejä?

 

Tervetuloa palveltavaksi!

Käytämme verkkopalvelussamme evästeitä mahdollistaaksemme sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Hyväksyt tämän jatkamalla palvelumme käyttöä. OK