Perjantai 5.6.2020 Sulevi

Lammiharjun hiihtolatu avattu


740 metriä sivakoitavaa.

Marjo Alste

Urjalan Lammiharjun ulkoilualueelle on saatu tykkilumetettu, noin 740 metrin mittainen hiihtolatu. Vapaaehtoisvoimin puuhattua latua pääsee perjantai-illasta eteenpäin sivakoimaan sekä vapaalla että perinteisellä tyylillä. Talkooväkenä ladun teossa on ollut mukana viitisentoista kuntalaista.

Latu valmistui torstaina 9. tammikuuta, ja sai jo samaisena iltana ensimmäiset hiihtäjät liikkeelle.

–  On hienoa, että ihmiset löytävät ladun. Näkee, ettei täällä turhaan työtä tehdä, iloitsee talkooporukassa latua kuntoon huhkinut Kari Koivu.

Kuluneen talven sääolosuhteet ovat vaikeuttaneet ladun tekoa.

–  Ilmat ovat olleet enemmän kuin haastavat, välillä on tullut rankastikin vettä. Nyt odotettavissa on, että latu kestää maaliskuulle saakka, mutta ainahan tämä sääoloista on kiinni, Koivu muistuttaa innokkaita hiihtäjiä.


Kari Koivu suorittamassa viime hetken viilauksia ladulle.

Lisää uutisia:

Keskiviikko, kesäkuu 3, 2020 - 14:15
Keskiviikko, kesäkuu 3, 2020 - 12:18
Tiistai, kesäkuu 2, 2020 - 14:03
Tiistai, kesäkuu 2, 2020 - 12:23
Keskiviikko, toukokuu 27, 2020 - 12:36


 

Tervetuloa palveltavaksi!

 

Käytämme verkkopalvelussamme evästeitä mahdollistaaksemme sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Hyväksyt tämän jatkamalla palvelumme käyttöä. OK