Maanantai 6.7.2020 Esa, Esaias

Viestejä toivosta ja välittämisestä

Kahdeksankymmentä vuotta sitten joulun alla Suomessa oltiin hyvin erilaisissa tunnelmissa kuin nyt. Talvisota oli juuri alkanut, kuten Urjalassa juuri muisteltiin talvisodan muistojuhlassa ja evakkomuistomerkin paljastustilaisuudessa. Kansankunnan kohtalonhetkiä muisteltiin edelleen itsenäisyyspäivänä perinteisin juhlallisuuksin.

Kahdeksankymmentä vuotta sitten joulun alla Suomessa oltiin hyvin erilaisissa tunnelmissa kuin nyt. Talvisota oli juuri alkanut, kuten Urjalassa juuri muisteltiin talvisodan muistojuhlassa ja evakkomuistomerkin paljastustilaisuudessa. Kansankunnan kohtalonhetkiä muisteltiin edelleen itsenäisyyspäivänä perinteisin juhlallisuuksin.

Tällä viikolla sain ensimmäisen joululahjani. Se oli 80 vuotta sitten ilmestynyt Kotilieden joulukuun numero, jonka kannen kauniissa akvarellissa lapset leikkivät hymyssä suin lumisotaa. Lehdessä ei puhuttu käynnissä olevasta talvisodasta, siihen korkeintaan vihjattiin sivulauseiden käänteissä; esimerkiksi puhuttaessa säästäväisyyden merkityksestä.

Lehden laajin artikkeli käsitteli sitä, miten naiset ovat maataloustöissä miehen vertaisia, ja monesti jopa halutumpaa työvoimaa. Naisia kehotettiin menemään kursseille, joilla opetettaisiin maatalouskoneiden käyttöä. Tekstissä todettiin, ettei traktorin ohjauspyörän takana niin kovin erilaista ole kuin auton.
Lehdessä oli runsaasti joululahjavinkkejä kaupan luksuslahjoista nikkarointivinkkeihin. Ilmoituksessa tarjottiin taidekeramiikkaa ja jutussa ohjetta lasten jakkaraan, johon voisi maalata Martta Wendelinin suunnitteleman kukkakuvion.

Aluksi olin yllättynyt lehden positiivisuudesta ja kepeydestä. Sitten hoksasin, että toivon ilmapiirin luominen oli tuossa ajassa tietysti ensisijaista. Me pärjäämme, naiset hoitavat kotirintaman vaivatta, vaikka sota jatkuisi siihen saakka, että peltotyöt ovat taas ajankohtaisia.

Kauneuden vaaliminen ja lahjojen antaminen veivät ajatukset muualle tilanteen rumuudesta turvattomana ja niukkana aikana.
Nyt elämme yltäkylläisyyden aikaa, mutta silti lahjan antaminen on aina viesti. Kun lahja on huolella valittu, se kertoo välittämisestä ja arvostamisesta. Ehkä sen tuoma sanoma auttaa jaksamaan nykyajan niin erilaisissa arjen haasteissa.

11.12.2019 Heli Lehtelä, heli.lehtela@urjalansanomat.fi

Aiempia pääkirjoituksia:


 

Tervetuloa palveltavaksi!

 

Käytämme verkkopalvelussamme evästeitä mahdollistaaksemme sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Hyväksyt tämän jatkamalla palvelumme käyttöä. OK