Tiistai 12.11.2019 Virpi

Oman onnensa nojassa eivät kaikki vain pärjää

Harva myöntää pelkäävänsä kuolemaa. Huomattavan moni sen sijaan tunnustaa auliisti, että aika ennen sitä pelottaa. Ei varsinaisesti mikään ihme. Aika ajoin uutiset terveydenhuollosta ja vanhustenhoidosta ovat jäätäviä.

Harva myöntää pelkäävänsä kuolemaa. Huomattavan moni sen sijaan tunnustaa auliisti, että aika ennen sitä pelottaa. Ei varsinaisesti mikään ihme. Aika ajoin uutiset terveydenhuollosta ja vanhustenhoidosta ovat jäätäviä.

Epäkohtia selitellään kaikenlaisilla puutteilla. On puutetta rahasta. On puutetta työvoimasta, jota saa rahalla. Ja on aivan selvästi puutetta inhimillisestä asenteesta toisia ihmisiä kohtaan. On puutetta empatiasta.

Kun kaikesta on pulaa tässä maailman onnellisimmassa maassa, joka on vauraampi kuin koskaan, pitää tavallisen ihmisen ryhdistäytyä tosissaan ja alkaa huolehtia itse itsestään parhaalla mahdollisella tavalla, jotta elämässä pärjäisi kauan ja pitkälle ilman minkään virallisen tahon apua.

Tämän ajan henki on luoda erilaisia määräaikaisia hankkeita ja ohjelmia, joiden toivotaan jäävän elämään, kun ne päättyvät, siis kun niiden rahoitus loppuu. Näissä talkoissa niin sanotuilla tavallisilla ihmisillä on keskeinen merkitys. He ovat vapaaehtoisia, jotka tekevät oman työuransa päätyttyä tai sen rinnalla hyviä tekoja palkkiotta ja palkatta. Toisten tavallisten ihmisten hyväksi. Ja tietysti itsensä, sillä auttaminen on tietyllä tapaa aina itsekästä toimintaa. Toisia auttaessaan saa hyvää myös itselleen. Jaettu ilo on kaksinkertainen.

Näin luodaan osallisuutta ja yhteisöllisyyttä, eikä maksa paljon.

Hyvinvoinnin tavoittelu ei tietenkään ole pahasta. Mitä paremmin voi, sitä helpompi on pitää omista asioistaan huolta ja olla itsenäinen. Ei tarvitse yhteiskunnan apua. Voi suorastaan parhaimmillaan antaa pitkät päättäjien ja virkamiesten puheille – tai puhumattomuudelle.
Mutta kun kaikki eivät ole niin vahvoja ja terveitä. Osa tarvitsee tukea ja apua ja sitä vain pitää saada.

Äärimmäisen harva nykyihminen kaatuu loppujen lopuksi saappaat jalassa. Jossain vaiheessa suurin osa meistä tarvitsee erilaisia palveluita, moni jo hyvin varhaisessa vaiheessa elämäänsä.

Meistä kaikista pitää pitää huolta sen jälkeen, kun siihen ei itse pysty. Vapaaehtoinen apu auttaa niitä, jotka pystyvät vielä auttamaan itseään, mutta sen jälkeen tarvitaan ammattilaisia. Niitä, joita koulutetaan ja palkataan rahalla.

Samalla on huolehdittava siitä, että kaikki ne ihmiset, jotka pyrkivät aloille, joilla ihmisistä huolehditaan, myös soveltuvat noille aloille.

Jos he eivät sovellu, me kaikki joudumme maksamaan siitä koituvan kalliin laskun.

Minna Mäkelä
minna.makela@urjalansanomat.fi

Aiempia pääkirjoituksia:

 

Viikon kysymys

Sykähdyttävätkö pikkujoulut?
Joka viikonloppu on jotkut luvassa!
33%
Moneen vuoteen en ole käynyt.
33%
Joululounaat ovat enemmän mieleeni.
0%
Mukava on yksissä tai kaksissa poiketa!
33%
Ääniä yhteensä: 3

 

Tervetuloa palveltavaksi!

 

Käytämme verkkopalvelussamme evästeitä mahdollistaaksemme sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Hyväksyt tämän jatkamalla palvelumme käyttöä. OK