Lauantai 18.1.2020 Laura

Urjalan ihmeruunaa eivät vuodet paina


Rauli Ala-Karvia
Kun lämminverisellä ravihevosella on ikää 11 vuotta ja kun se on kilpaillut jo melkein 200 kertaa, luulisi humman mielivän eläkkeelle.


Rauli Ala-Karvia
Kun lämminverisellä ravihevosella on ikää 11 vuotta ja kun se on kilpaillut jo melkein 200 kertaa, luulisi humman mielivän eläkkeelle.

Mutta mitä vielä. Urjalassa Markku Niemisen tallissa virettään yllä pitävä ikinuori ruuna Bret Boko se vain jaksaa jatkaa isorahaisissa kisoissa siinä kuin tavallisissa iltaraveissa.

Viime perjantaina Seinäjoella Hannu Torvinen ohjasti Niemisen monumentin voittoon ajalla 12,8a.

Eikä tässä vielä kaikki. Teivossa juostiin tiistaina täyden matkan ryhmäajo, jossa veteraani kahmaisi nuorempien turvan edestä voiton ajalla 12,5a. Nyt oli kuskina Ari Moilanen, joka on monta kertaa saanut nauttia Yankee Gliden ruunatun pojan kyydistä.

Viime päivien palkinnot ovat olleet kullattuihin loimiin tottuneelle ruunalle hilkkuja, sillä urallaan Bret Boko on tienannut omistajilleen lähes 540.000 euroa.

Teivossa voiton väristyksistä pääsi toista kertaa urallaan nauttimaan urjalalaisen Ville Mäkelän treenaama ja Maija Svanbergin hoitama Fiona Norr (16,0a).

Maanantaina kierrätettiin kahdella radalla Magic Mondayn lähtöjä. Turussa urjalalaisen Kimmo Kortesadon treenaama Tahtova ravasi kolmostilan kilometriajalla 24,5a kuskinaan Mikko Huttunen.

Kuva: Bret Boko on pysynyt vuosia Suomen raviurheilun huipulla samoin kuin ohjastajansa Ari Moilanen.

Lisää uutisia:

 

Viikon kysymys

Tykkäätkö tammikuun leudosta säästä?
Kyllä, säästää lämmityskuluissa ja ulkona on helpompaa liikkua
50%
En tykkää, vetää mielen alakuloiseksi tämä harmaus
50%
Sää on minulle aika yhdentekevä asia
0%
Tammikuun säät ovat vaihdelleet aina, ei haittaa minua
0%
Ääniä yhteensä: 4

 

Tervetuloa palveltavaksi!

Käytämme verkkopalvelussamme evästeitä mahdollistaaksemme sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Hyväksyt tämän jatkamalla palvelumme käyttöä. OK