Perjantai 23.8.2019 Signe, Varma

Sana tulee lihaksi

Jälleen on se kesäinen viikko, jolloin Urjalaan saadaan valtakunnan kirjallisuuskentän kirkkaimpia tähtiä pohtimaan, keskustelemaan ja esiintymään. Tänä vuonna Pentinkulman päivien pöytä on katettu teemalla Lihan ilot.

Jälleen on se kesäinen viikko, jolloin Urjalaan saadaan valtakunnan kirjallisuuskentän kirkkaimpia tähtiä pohtimaan, keskustelemaan ja esiintymään. Tänä vuonna Pentinkulman päivien pöytä on katettu teemalla Lihan ilot.

Teema, jolla kiistatta viitataan seksuaalisuuteen, koskettaa jokaista. Seksuaalisuus on läsnä jokaisessa ihmisessä ja kaikissa ikävaiheissa. Se ei suinkaan kuulu pelkästään kauniille ja rohkeille, vaikka olemmekin tottuneet siihen, että meille markkinoidaan tuotteita laidasta laitaan nostamalla trimmattujen, nuorten ja lihaksikkaiden naisten ja miesten paitaa.

Näitä niin sanottuja ideaali-ihmisiä tuodaan katsottaviksemme eri välineissä. Ne saavat meidät katsomaan itseämmekin eri tavoin. Kuka ei ole kuullut ystävänsä vuodatusta siitä, että hänen peilistään näkyy ihminen, jolla on rasvaa tai karvoja liikaa, liian vähän tai ainakin väärässä paikassa? Kuka ei ole itse kertaakaan sortunut vuodatukseen?

Ulkonäkökeskeisyys on korostuneempaa kuin koskaan. Ihmiset ottavat selfieitä ja belfieitä ja jakavat niitä somessa tykättäviksi. Selfiessä voi korostaa asioita, joista itsessään eniten tykkää. Jopa niin paljon, että kuva ei välttämättä juuri enää muistutakaan omaa itseä.

Lihan ilot saattaa kuulostaa teemana pinnalliselta. Uskallan kuitenkin väittää, että se ei oikeasti ole sitä. Luultavasti viikon anti rikkoo pinnallisuuden kuoren heti kättelyssä ja tulemme yllättymään siitä, millaisista näkökulmista ja kuinka syvällisesti lihallista teemaa voidaan lähestyä.

Perinteisesti ihmisyydestä puhuttaessa on haluttu erottaa fyysinen ja henkinen puoli omiin lokeroihinsa. Sielu ja ruumis. Taide ja urheilu. Viime aikoina näkemys ihmisen olemuksesta psykofyysisenä kokonaisuutena on vahvistunut. On alettu korostaa, ettei ajatusta ja lihasta voida erottaa toisistaan. Minusta on riemukasta, että Pentinkulman päivien klassikoihin kuuluva Venlan pyöräretki on jo lähes neljännesvuosisadan yhdistänyt ruumiin ilot kulttuurilliseen kokemukseen. Se on ollut aikaansa edellä.

Kuluvalla viikolla tullaan varmasti näkemään lisää tapoja käsitellä psykofyysistä ihmisyyttä, kun sanataide puhuu lihallisuudesta.

1.8.19 Heli Lehtelä
heli.lehtela@urjalansanomat.fi

Aiempia pääkirjoituksia:

 

Viikon kysymys

Aiotko aloittaa uusia harrastuksia?
Ilman muuta
43%
Vanhat riittää
43%
En harrasta
14%
Ääniä yhteensä: 7

 

Tervetuloa palveltavaksi!

Toimittajahaku

Osuuspankki logo

Urjalan paksuin puu kisa

 

Käytämme verkkopalvelussamme evästeitä mahdollistaaksemme sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Hyväksyt tämän jatkamalla palvelumme käyttöä. OK