Tiistai 23.4.2019 Jori, Jyri, Jyrki, Yrjänä, Yrjö, Jiri

Lukiolaiset riensivät kilvan yrityksiin


Sini Ovaskainen
Väinö Linnan lukiossa järjestettiin tiistaina ensimmäistä kertaa 1. vuosikurssin opiskelijoille amazing business race -päivä. Päivän perusajatus on yksinkertainen: opiskelijaryhmät kiertävät paikallisissa yrityksissä suorittamassa ennakkoon laadittuja, yrityksen toimialaan liittyviä tehtäviä. Ryhmien suoritukset pisteytetään ja parhaat palkitaan.

Anna Kirin, Siiri Kaupin ja Enni Savikon tehtävä pakohuoneessa helpottui, kun avuksi löytyi taskulaskin.

Sini Ovaskainen
Väinö Linnan lukiossa järjestettiin tiistaina ensimmäistä kertaa 1. vuosikurssin opiskelijoille amazing business race -päivä. Päivän perusajatus on yksinkertainen: opiskelijaryhmät kiertävät paikallisissa yrityksissä suorittamassa ennakkoon laadittuja, yrityksen toimialaan liittyviä tehtäviä. Ryhmien suoritukset pisteytetään ja parhaat palkitaan.

Anna Kiri, Enni Savikko ja Siiri Kauppi lukittiin Urjalan Osuuspankissa pakohuoneeseen, jossa heillä oli 30 minuuttia aikaa suorittaa heille annettu tehtävä. Pakohuoneessa tyttöjen piti löytää rahat isoista juhlista syntyneen laskun maksamiseen tai muutoin seurauksena olisi maksuhäiriömerkintä.

Ryhmän aika ei aivan riittänyt tehtävän ratkaisemiseen, mutta lähelle he pääsivät.

– Vähän se jäi harmittamaan, ettei ehditty loppuun, totesi Anna Kiri.

Kolmikko piti tehtävää mielenkiintoisena ja hyvin toteutettuna. Haastettakin oli.

– Tehtävään oli selvästi panostettu. Tämä oli kiva ja erilainen juttu, sanoi Enni Savikko.

Lukioiden amazing business race -kilpailu on kehitetty Somerolla, ja mallia on levitetty ympäri Suomen. Väinö Linnan lukioon päivän organisoinut lehtori Marja-Riitta Touru totesi Urjalan ensimmäisen amazing business racen menneen hyvin.

– Yrityksiä saatiin mukaan sopiva määrä, kaikki järjestyi ja oppilaat tuntuivat tyytyväisiltä. Näillä kokemuksilla päivä järjestetään ensi vuonna uudestaan.

Ketkä voittivat amazing business racen? Lue lisää 11.4.2019 lehdestä tai jo tänään klo 19 digilehdestä!

Lisää uutisia:

Keskiviikko, huhtikuu 17, 2019 - 12:51
Maanantai, huhtikuu 15, 2019 - 10:01
Keskiviikko, huhtikuu 10, 2019 - 13:35

Viikon kysymys

Vaalitulos?
Ihan paras!
33%
Tästä en toivu
11%
Muutan Ruotsiin
11%
Missä on Paavo?
44%
Ääniä yhteensä: 18

 


Tervetuloa palveltavaksi,
napsauta mainosbanneria!

 

Käytämme verkkopalvelussamme evästeitä mahdollistaaksemme sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Hyväksyt tämän jatkamalla palvelumme käyttöä. OK