Tiistai 25.6.2019 Uuno

Suomi vei voiton koulun mitalla


Sini Ovaskainen
Joskus on lähdettävä kauas nähdäkseen lähelle. Tämän sanonnan paikkansa pitävyyden huomasi Miia Amee muutettuaan kahden lapsensa kanssa Espanjasta takaisin Suomeen. Paluumuuttoon kannusti eritoten suomalainen koululaitos, joka peittoaa espanjalaisen koko lailla joka osa-alueella.

Espanjasta muuttaneet Anna, Miia ja Iitu Amee ovat vasta muutaman viikon ajan totutelleet elämään Urjalassa. Mukana Espanjasta Suomeen muutti myös viime syksynä perheeseen tullut Harmi-kissa.

Sini Ovaskainen
Joskus on lähdettävä kauas nähdäkseen lähelle. Tämän sanonnan paikkansa pitävyyden huomasi Miia Amee muutettuaan kahden lapsensa kanssa Espanjasta takaisin Suomeen. Paluumuuttoon kannusti eritoten suomalainen koululaitos, joka peittoaa espanjalaisen koko lailla joka osa-alueella.

Ameen perhe lähti Espanjaan maaliskuussa 2017.

– Espanja oli minun haaveeni. Tarkoitus oli elää Espanjan auringon alla pysyvästi ja unohtaa Pohjolan pimeys ja sateet, Miia kertoo.

Lasten, Iitun ja Annan haave kuitenkin oli Suomi.

– Eivät he varsinaisesti haikailleet Suomea, mutta kun heiltä kysyi, mihin haluatte muuttaa isona, vastaus oli Turkuun.

Vajaan kahden vuoden Espanjan elämän jälkeen uusi Suomen osoite ei kuitenkaan löytynyt Turusta, vaan Urjalan Kikurilta. Muutto Urjalaan sai sinetin marraskuussa, kun tytöt kävivät tutustumassa Urjalan yhtenäiskoulussa ja kyläkoulussa Vesilahdella. Anna ja Iitu valitsivat Urjalan yhtenäiskoulun.

– Siellä kaikki halusivat heti olla kavereita. Nyt olen saanut jo ainakin 18 uutta kaveria, kertoo Iitu.

Lue lisää 24.1.2019 lehdestä tai jo tänään klo 19 digilehdestä!

Lisää uutisia:

Keskiviikko, kesäkuu 19, 2019 - 13:42
Keskiviikko, kesäkuu 19, 2019 - 13:34
Keskiviikko, kesäkuu 19, 2019 - 11:45
Torstai, kesäkuu 13, 2019 - 09:22
Keskiviikko, kesäkuu 12, 2019 - 10:33

Viikon kysymys

Haittaako, jos kokko jää polttamatta?

 


Tervetuloa palveltavaksi,
napsauta mainosbanneria!

 

Käytämme verkkopalvelussamme evästeitä mahdollistaaksemme sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Hyväksyt tämän jatkamalla palvelumme käyttöä. OK