Tiistai 25.6.2019 Uuno

Oikeassa paikassa oikeaan aikaan


Sini Ovaskainen
Viime äitienpäivänä hyvinkääläinen Juha Tiirikkala oli perheineen Kehrolla tervehtimässä äitiään. Paluumatka kotiin loppui lyhyeen, sillä reilun kilometrin ajettuaan Tiirikkala näki eräästä pihasta nousevan savupatsaan. Hän parkkeerasi oitis autonsa tien varteen ja juoksi palopaikalle.

Viime keväänä Simo Fält piti puutarhaletkun avulla liekkejä loitolla naapurinsa asuintalosta siihen saakka, kunnes palokunta ehti hätiin.

Sini Ovaskainen
Viime äitienpäivänä hyvinkääläinen Juha Tiirikkala oli perheineen Kehrolla tervehtimässä äitiään. Paluumatka kotiin loppui lyhyeen, sillä reilun kilometrin ajettuaan Tiirikkala näki eräästä pihasta nousevan savupatsaan. Hän parkkeerasi oitis autonsa tien varteen ja juoksi palopaikalle.

Noin puolen kilometrin päässä asuva Simo Fält kertoi olleensa talojen välisellä pellolla juttelemassa toisen naapurin kanssa, kun hän huomasi sankan savun nousevan naapurin pihasta. Hän tuumasi juttukaverilleen, että tuollainen ei grillistä lähde eikä rutikuiva keli oikein lehtien polttoonkaan sovi, joten parempi mennä katsomaan.

Maanantaina Pirkanmaan pelastuslaitos palkitsi Simo Fältin ja Juha Tiirikkalan suurvahingolta säästäneestä alkusammutustyöstä.

Lue lisää tapahtuneesta 13.12.2018 lehdestä tai jo tänään klo 19 digilehdestä!

Lisää uutisia:

Keskiviikko, kesäkuu 19, 2019 - 13:42
Keskiviikko, kesäkuu 19, 2019 - 13:34
Keskiviikko, kesäkuu 19, 2019 - 11:45
Torstai, kesäkuu 13, 2019 - 09:22
Keskiviikko, kesäkuu 12, 2019 - 10:33

Viikon kysymys

Haittaako, jos kokko jää polttamatta?

 


Tervetuloa palveltavaksi,
napsauta mainosbanneria!

 

Käytämme verkkopalvelussamme evästeitä mahdollistaaksemme sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Hyväksyt tämän jatkamalla palvelumme käyttöä. OK