Tiistai 25.6.2019 Uuno

Kateus antaa siivet

Päivän aikana itsensä kanssa ehtii kinastelemaan useaankin otteeseen. Toinen ääni päässä sanoo ihan päinvastaista kuin toinen. Joku äänistä on alati pessimistinen ilonpilaaja, vaikka muut äänet sitä kovasti koittaisivat vaimentaa. Kaikkia tunteita, noita päänsisäisiä ääniä tarvitaan, on joku viisas sanonut. Joskus olen silti pohtinut, että mitä virkaa mahtaa niillä kaikkein kurjimmilla tuntemuksilla olla.

Päivän aikana itsensä kanssa ehtii kinastelemaan useaankin otteeseen. Toinen ääni päässä sanoo ihan päinvastaista kuin toinen. Joku äänistä on alati pessimistinen ilonpilaaja, vaikka muut äänet sitä kovasti koittaisivat vaimentaa. Kaikkia tunteita, noita päänsisäisiä ääniä tarvitaan, on joku viisas sanonut. Joskus olen silti pohtinut, että mitä virkaa mahtaa niillä kaikkein kurjimmilla tuntemuksilla olla.

Hyvä herätys asiaan oli muutaman vuoden takainen lastenelokuva Inside out – mielen sopukoissa, joka kertoi viidestä tunteesta; ilo, kiukku, inho, pelko ja suru. Elokuva auttoi ymmärtämään muun muassa sen, että suru on surtava, jotta elämässä olisi taas tilaa ilolle. Mutta entä kateus? Ihanko totta sekin on tarpeellinen tunne?

Paikallislehdessä törmää välillä erikoiseen empimiseen. Haastateltavat saattavat miettiä, että kannattaako onnistumisista kertoa lehdessä, jos siitä vaikka tulee kateutta? Joll’ onni on, hän onnen kätkeköön, kuuluu vanha sanontakin.

Kyllä olisi elämä kurjaa, jos aina onnen aiheet pitäisi peittää ja onnistumisista vaieta. Lehden sivut täyttyisivät ainoastaan suru-uutisista ja menetyksistä. Sitä paitsi tosiasia on, että kateutta on aina, meni yksilöllä sitten hyvin tai huonosti. Pahimmillaan ihmistä, joka on menettänyt kaiken, kadehditaan, sillä hän on vapaa materiasta ja hänellä on koskettava elämäntarina, joka itseltä puuttuu.

Kenenkään on turha väittää, etteikö tuntisi joskus kateutta. Kateus kuuluu ihmisyyteen, siinä missä muutkin tunteet. Kysymys kuuluukin, miten sitä voi hallita. Seuraavaksi, kun tuntee mielessään kateuden piikin, voi hiljaa itsekseen pohtia, onko toisen ihmisen menestyminen itseltä pois. Ehkä sen sijaan, että menestyjälle käännetään selkä, pitäisikin kääntyä häntä kohti. Ehkä toisen ihmisen menestyminen tuokin itselle lisää. Se, että hiljenevällä maaseudulla on ihmisiä, jotka menestyvät, tuo koko yhteisölle hyvää, sillä hyvinvoivat ihmiset jäävät tänne pitämään kotiseutua elävänä ja palveluita pystyssä.

Entä se hyöty? Miksi kateuttakin tarvitaan? Ehkä kateus on se tunne, joka meitä ihmisiä lopulta siivittää kohti uusia tavoitteita. Jos tuokin osasi, niin kyllä minäkin opin, jupisee ääni pään sisällä. Ja kun menestyjä löytää toisen menestyjän, joka osaa hallita kateuttaan, voidaan asettaa yhteisiä tavoitteita ja saavuttaa jotain aivan uutta. Jos ei muuta niin yhteisöllisyyttä ainakin.

Nyt taidot ja tiedot esiin vakan alta, jotta kaikki voivat kadehtia mahdollisimman paljon ja löytää oman voiton- ja oppimisennälkänsä. Sitten kirvoitellaan kohti toinen toistaan komeampia saavutuksia joko yksin tai yhdessä. Seuraavaksi opetellaan vielä kehumaan sitä menestyvää naapuria. Haetaan sille vaikka tunnustuspalkinto.

Heli Lehtelä
heli.lehtela@urjalansanomat.fi

Aiempia pääkirjoituksia:

Viikon kysymys

Haittaako, jos kokko jää polttamatta?

 


Tervetuloa palveltavaksi,
napsauta mainosbanneria!

 

Käytämme verkkopalvelussamme evästeitä mahdollistaaksemme sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Hyväksyt tämän jatkamalla palvelumme käyttöä. OK