Lauantai 21.9.2019 Mervi

Spurttaathan oikealla baanalla

”Se, että jo kaksi- ja kolmekymppiset uupuvat työelämässä nykyään kertoo varmasti siitä, että –”. Lause jäi kesken tirisevän ruuan saapuessa näyttävästi pöytään. Yhtään ei auttanut, vaikka koitin höristellä korviani naapuripöydän suuntaan viime sunnuntaina naapurikaupungin nepalilaisessa ravintolassa.

”Se, että jo kaksi- ja kolmekymppiset uupuvat työelämässä nykyään kertoo varmasti siitä, että –”. Lause jäi kesken tirisevän ruuan saapuessa näyttävästi pöytään. Yhtään ei auttanut, vaikka koitin höristellä korviani naapuripöydän suuntaan viime sunnuntaina naapurikaupungin nepalilaisessa ravintolassa.

Sen sijaan jatkettuani matkaa asia yhä pyöri mielessäni. Mistä se tosiaan kertoo, jos jo työelämän alkutaipaleella ollaan tässä tilanteessa?

Työelämä on kuitenkin kuin pitkänmatkanjuoksu. Kun töissä pitäisi jaksaa käydä viitisenkymmentä vuotta, ei viimeistä hikipisaraa auttaisi tiristää verenmaku suussa heti ensimmäisen kaarteen jälkeen.

Kilpailu arvostetuimmista paikoista ja parhaita palkoista on aina ollut kovaa. Viime aikoina olen havainnut, että työpaikkailmoituksissa etsitään usein henkilöä, jolla on yrittäjämäinen ote työntekoon. Tällä oletan tarkoitettavan, että vastuuntuntoisen työntekijän oletetaan joustavan säännöllisesti esimerkiksi työajoissa, jotta tavoitteet saavutetaan mahdollisimman tehokkaasti.

Pitemmän päälle päivän pidentäminen ei välttämättä lisää tehoja saati laatua. Väsyneen rahkeet eivät riitä innovatiiviseen ajatteluun, ideointiin ja teräksenlujaan analysointiin.

Muistan opiskeluajaltani nuoren lahjakkaan tutkijan, joka ilmoitti pyhittäneensä itsensä tieteelle, sillä perheellisellä ei ole aikaa paneutua tieteeseen sillä intensiteetillä, mitä huippututkimus vaatii. Varmaan näin onkin. Perheellisen on lähdettävä kotiin joka päivä laittamaan ruokaa, vaihtamaan vaippaa ja olemaan läsnä. Mutta mikä meni vikaan, kun puolisen vuotta keskustelumme jälkeen kyseinen nuori ja perheetön tutkija poltti itsensä loppuun? En tiedä palasiko hän koskaan työelämään ja jos niin millä intensiteetillä.

Monet tuntuvat ottavan koko elämänsä, eivät vain työelämää, suorituksena. Kaikki kokemukset pitää ehtiä kerätä ennekuin loppu tulee. Sekö on elämän tarkoitus? Tällainen ihminen ei koskaan saavuta tyytyväisyyttä. Aina on hankkimatta jokin sellainen kokemus, joka joltain toiselta löytyy.

Ihminen ei ole kone. Ihminen tarvitsee toista ihmistä ja vastapainoa. Jokainen meistä tarvitsee myös sellaista aikaa, jolloin ei tarvitse ajatella tai tehdä mitään. Joutilaisuudessa lienee itse asiassa luovuuden alkulähde.

Elämänjanoa ja uteliaisuutta pitää tietysti olla. Pitää osata kuunnella itseään ja miettiä, mitä minä tarvitsen ja mitä minä jaksan. Täytyy oppia valitsemaan ja käyttämään ei-sanaa.

Kun löytää toiminnalleen suunnan, on jo pitkällä. Kiire vähenee, kun asioita voi karsia sen mukaan, edistävätkö ne matkantekoa sillä polulla, jolla todella haluaa edetä. Sivupoluille on turha harhailla.

Sitä paitsi, kun suunta on selvä, voi matkan aikana ottaa välillä reilumminkin spurttia, kun siltä tuntuu.

Heli Lehtelä
heli.lehtela@urjalansanomat.fi

Aiempia pääkirjoituksia:

 

Viikon kysymys

Aiotko aloittaa uusia harrastuksia?
Ilman muuta
60%
Vanhat riittää
30%
En harrasta
10%
Ääniä yhteensä: 10

 

Tervetuloa palveltavaksi!

Toimittajahaku

Osuuspankki logo

Käytämme verkkopalvelussamme evästeitä mahdollistaaksemme sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Hyväksyt tämän jatkamalla palvelumme käyttöä. OK