Lauantai 21.9.2019 Mervi

Liiankin vahvat Niskavuoren naiset

Tänään vietetään naistenpäivää. Erityisesti tänä vuonna olen pohtinut, miksi naistenpäivää ylipäätään vietetään, kun samanaikaisesti puhutaan useista sukupuolista ja tasa-arvosta. Entä ansaitsevatko äijämäiset naiset tulla juhlituiksi naistenpäivänä vaiko vain naiselliset? Pitääkö juhlitun olla ansioitunut?

Tänään vietetään naistenpäivää. Erityisesti tänä vuonna olen pohtinut, miksi naistenpäivää ylipäätään vietetään, kun samanaikaisesti puhutaan useista sukupuolista ja tasa-arvosta. Entä ansaitsevatko äijämäiset naiset tulla juhlituiksi naistenpäivänä vaiko vain naiselliset? Pitääkö juhlitun olla ansioitunut?

Kuluneella viikolla on puhuttu paljon syrjinnästä ja sukupuolten asemasta Oscar-gaalaa myöten. Keskusteluissa on viitattu ahkerasti #metoo-kampanjaan, kerrottu seksuaalisesta häirinnästä ja uhkailusta.

Tiistaina luovutettiin Suomen ensimmäinen kansainvälinen tasa-arvopalkinto perheväkivallan uhreja auttavalle nigeriläiselle järjestölle. Palkinto oli siitä erikoinen, että sen saajaksi valittiin joulukuussa Saksan liittokansleri Angela Merkel, joka on työskennellyt pitkäjänteisesti ihmisarvon ja ihmisoikeuksien puolustajana sekä naisten ja tyttöjen puolestapuhujana. Merkel siis päätti tahon, kenelle tuo 150 000 euron palkintosumma annettiin.

Kuullessani uutisen ajattelin, että Nigerissä naisten asema on varmaan kehno, toisin on meillä Suomessa. Täällä Pohjolassa me olemme tasa-arvoisia, jopa niin tasa-arvoisia, että viime aikoina on alettu puhua siitä, miten pojat pitäisi pelastaa, kun esimerkiksi koulutusjärjestelmämme näyttää suosivan tyttöjä.

Jos nyt lähden luomaan stereotypiaa ja niputtamaan suomalaista naista, niin ensimmäisenä nousevat mieleen vahvat Niskavuoren naiset.

Monella meistä on muistoja isoäidistä, matriarkasta, joka pani ruotuun, kertoi suvun tarinoita ja vaali suvun henkistä perintöä. Tarvittaessa hän kääri hihat ja hoiti työn kuin työn.

Onko suomalainen nainen jopa niin vahva, että hänestä tulee heikko? Hän ei halua olkapäilleen uhrin viittaa joutuessaan altavastaajaksi. Tätä pohdin, kun törmäsin tekstiin, joka kertoi, että Suomen perheväkivaltaluvut ovat Euroopan kärkeä.

Lähestymiskieltoja määrätään Suomessa vuosittain parituhatta pitkäkestoisen ja vakavan väkivallan vuoksi. Perheväkivalta ei ole täällä harvinaista ja sen uhreista suurin osa on naisia. Matriarkkakin on varmasti joskus itkenyt, visusti piilossa ulkopuolisilta katseilta.

Entä miksi on tullut tavaksi, että uhri kantaa häpeän, mahdollistaen samalla status quon? Joskus suurinta vahvuutta on tuoda esiin heikkous ja haavoittuvaisuus.

Väkivallasta pitää rohkaistua puhumaan. Sitä myötä vastuu ja häpeä voidaan sälyttää itse tekijälle, oli hän mitä sukupuolta hyvänsä. Häpeän kantaminen ei kuulu uhrille.

Niin, naistenpäivän pointti ei ehkä olekaan juhlia sukupuolta vaan kääntää ajatukset hetkeksi siihen, millainen maailma, Suomi tai Urjala on nykyään naisen näkökulmasta. Katsellaan sitten miestenpäivänä ympärillemme mieslinssien läpi. Koska vietetään henkilönpäivää?

Heli Lehtelä
heli.lehtela@urjalansanomat.fi

Aiempia pääkirjoituksia:

 

Viikon kysymys

Aiotko aloittaa uusia harrastuksia?
Ilman muuta
60%
Vanhat riittää
30%
En harrasta
10%
Ääniä yhteensä: 10

 

Tervetuloa palveltavaksi!

Toimittajahaku

Osuuspankki logo

Käytämme verkkopalvelussamme evästeitä mahdollistaaksemme sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Hyväksyt tämän jatkamalla palvelumme käyttöä. OK