Torstai 20.2.2020 Heli, Helinä, Heljä, Hely

Eväitä työelämään

Pääministeri Juha Sipilä kertoi paikallislehtien päätoimittajille tulleensa tietoiseksi ja yllättyneensä aktiivimallista käydyn keskustelun myötä siitä, kuinka suuri osa työttömistä oikeasti on työkyvyttömiä.

Pääministeri Juha Sipilä kertoi paikallislehtien päätoimittajille tulleensa tietoiseksi ja yllättyneensä aktiivimallista käydyn keskustelun myötä siitä, kuinka suuri osa työttömistä oikeasti on työkyvyttömiä.

Eräästä työttömyyskassasta oli kerrottu jopa 58 prosentin yli kolme kuukautta työttömänä olleista jäsenistä olevan työkyvyttömiä tai perusteellisen kuntoutuksen tarpeessa ennen kuin työelämään siirtyminen olisi mahdollista.

Hallituksen on kiinnitettävä nyt huomiota siihen, millä keinoilla tämä suuri työkyvyttömien joukko kuntoutetaan. Varmaan olisi syytä myös pohtia, mikä työkyvyttömyyttä aiheuttaa tuossa mittakaavassa ja voitaisiinko sitä ennaltaehkäistä.

Kuntoutushaasteen lisäksi Sipilä totesi kohtaanto-ongelman aiheuttavan valtavan tarpeen uudelleenkoulutukselle. Työelämän uusien vaateiden myötä Suomessa painitaan seuraavan kymmenen vuoden ajan suuren mittakaavan uudelleenkoulutusrumban kanssa.

Pääministeri peräänkuulutti muutosta siihenkin, miten työhön ylipäätään suhtaudutaan. Hän nosti esimerkiksi, miten kotimaisilla marjatiloilla on suuri työvoimatarve juuri koulujen lomasesongin aikaan.

Työt eivät näytä kelpaavan läheskään kaikille nuorille, vaikka alan palkat saattavat yllättää positiivisesti ja kesän aikana olisi mahdollista kartuttaa mukavasti tilipussia.

Tässä lehdessä kerromme Urjalassa ensimmäistä kertaa järjestettävästä, nuorille suunnatusta kesätyöinfosta. Tapahtuman on tarkoitus yhyttää nuoret ja yrittäjät yhteen ja sitä myötä helpottaa ensimmäisten työpaikkojen hakua.

Kesätyöinfoa koordinoiva Urjalan kunnan nuorisoneuvoja Tiina Juutilainen kertoo kesätyön olevan monelle nuorelle tärkeä itsetunnon kohottaja. Sen kautta voi näyttää omaa osaamistaan toisella tavalla kuin koulumenestyksen kautta, tekemällä. Auttamalla nuoria työnhaussa varmasti ehkäistään myös syrjäytymistä.

Monesti kesätöitä saadaan suhteilla ja eräs kesätyöinfon tavoite on antaa kaikille nuorille tasapuolisesti eväitä työelämän alkupuolelle paitsi tuomalla kootusti esiin avoimia työpaikkoja, niin myös kertomalla työelämän pelisäännöistä, sitä koskevasta lainsäädännöstä ja työnantajien odotuksista.

Kesätöistä voi parhaimmillaan saada palkan lisäksi kokemuksia, jotka kannattelevat elämässä pitkälle eteenpäin. Jo pienikin kokemus osoittaa aktiivisuutta ja saattaa antaa siivet, kuten jutussa haastattelemillemme nuorille naisille.

Heli Lehtelä
heli.lehtela@urjalansanomat.fi

Aiempia pääkirjoituksia:

Viikon kysymys

Oletko jo havainnut aikaisia kevään merkkejä?
Pajunkissoja
25%
Linnunlaulua
75%
Sipulikukkien versoja tai puiden silmuja
0%
Sinnikkäitä sieniä
0%
En mitään yllä olevista
0%
Ääniä yhteensä: 4

 

Tervetuloa palveltavaksi!

Käytämme verkkopalvelussamme evästeitä mahdollistaaksemme sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Hyväksyt tämän jatkamalla palvelumme käyttöä. OK