Perjantai 16.11.2018 Aarne, Aarni, Aarno

Urjalan nuorten palveluita halutaan parantaa


Iiro-Pekka Airola
Urjalan kunnan sivistyslautakunta käsittelee torstaina useampaa asiaa, joissa ovat esillä kunnan nuorten palvelut.

Kunnan nuorisotyöntekijöiden työpisteeen siirtymistä Majakalle on toivonut myös Urjalan nuorisovaltuusto.

Iiro-Pekka Airola
Urjalan kunnan sivistyslautakunta käsittelee torstaina useampaa asiaa, joissa ovat esillä kunnan nuorten palvelut.

Väinö Linnan lukio on miettinyt painopisteitään. Lukion painopisteiksi ovat tulossa jatkossa entistä enemmän yrittäjyys ja kansainvälisyys. Ne nousivat esiin sekä lukiolaisilta että henkilökunnalta, kun rehtori Marko Nevalainen kävi selvitystä varten ehdotuksia läpi.

– Kaikilla lukioilla on erilaisia painotuksia. On hyvä olla oma profiili, Nevalainen korostaa.

Myös nuorisotalo Majakan toimintoja halutaan kehittää. Nuorisotyöntekijät haluaisivat saada työtilansa Majakan yhteyteen. Seuraavaksi on tarkoitus selvittää, millaisin edellytyksin ja mihin hintaan Majakalle olisi mahdollista saada työntekijöille tilat. Myös Urjalan nuorisovaltuusto on toivonut asian selvittämistä.

Nuorille halutaan myös kokonaan uutta toimintaa. Urjalassa on valmisteilla starttipajan perustaminen. Taustalla on nuorisotyöttömyydestä ja syrjäytymisvaarassa olevista nuorista virinnyt huoli.

– Tätä tarjottaisi nuorille, jotka eivät tiedä suuntaansa, ovat koulupudokkaita ja joilla on vaikeuksia löytää koulutus- tai työpaikkaa. Ajatuksena on kokonaisvaltainen tuki ja ohjaaminen. Se tarkoittaisi rytmin tuomista arkeen, mutta myös sitä, että mentäisi nuoren kanssa tutustumaan esimeriksi mahdollisiin koulutuspaikkoihin, kunnan perhepalveluiden koordinaattori Rina Reini-Laaksonen kertoo.

Lue lisää Urjalan Sanomista torstaina 1.2. tai digilehdestä jo keskiviikkona kello 19!

Lisää uutisia:

Perjantai, marraskuu 16, 2018 - 09:37
Keskiviikko, marraskuu 14, 2018 - 11:22
Keskiviikko, marraskuu 14, 2018 - 11:22
Keskiviikko, marraskuu 14, 2018 - 10:52
Torstai, marraskuu 8, 2018 - 08:41

Viikon kysymys

Mikä pitää sinut tiellä?

 


Tervetuloa palveltavaksi,
napsauta mainosbanneria!

 

 

 

Käytämme verkkopalvelussamme evästeitä mahdollistaaksemme sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Hyväksyt tämän jatkamalla palvelumme käyttöä. OK