Keskiviikko 12.8.2020 Klaara

Tontit oikeaan paikkaan

Akaan valtuustossa kyseltiin viime viikolla uusien asukkaiden ja rakentamisen perään. Kiinteistöverolla ei Akaa lähtenyt houkuttelemaan väkeä, mutta kokoomuksen Jaakko Leinonen sen esitteli aloitteet selvityksistä sekä väestönkehityksen korjaamiseksi tehtävistä toimista että Vanajan rantojen kartoittamisesta asuinkäyttöön. Leinosen mukaan tontteja kyllä on tarjolla nytkin, mutta niitä pitäisi olla sieltä, missä ihmiset haluavat asua.

Akaan valtuustossa kyseltiin viime viikolla uusien asukkaiden ja rakentamisen perään. Kiinteistöverolla ei Akaa lähtenyt houkuttelemaan väkeä, mutta kokoomuksen Jaakko Leinonen sen esitteli aloitteet selvityksistä sekä väestönkehityksen korjaamiseksi tehtävistä toimista että Vanajan rantojen kartoittamisesta asuinkäyttöön. Leinosen mukaan tontteja kyllä on tarjolla nytkin, mutta niitä pitäisi olla sieltä, missä ihmiset haluavat asua.

Akaan väestönkehitys ei lähde nousuun, vaikka perusasiat pitäisi olla kohdallaan: päätaajaman sijainti maan tärkeimmän moottoritien ja 9-tien risteyksessä sekä kahden pääradan yhtymäkohdassa, kasvavaan Tampereeseen matkaa 40 km ja useampikin taajama, jotka voisivat niin haluttaessa olla kasvavia ja elinvoimaisia. Tampereen ja moottoritien imuun kun yritetään uskoa vielä paljon kauempana Urjalassakin, se on joko satua, tai sitten Akaassa tehdään jotakin väärin.

Uusien asukkaiden houkuttelemisessa on monta tekijää, joista veroäyrien neljännekset ovat enimmäkseen kosmetiikkaa. Työpaikkoja ei verorahalla voi tehdä, vaikka toki esimerkiksi yritysten toimintaedellytyksiä voidaan parantaa. Kun havitellaan muualla töissä käyviä uudisasukkaita, pitää asumisen ja rakentamisen hinnan sekä palvelujen olla niin hyvät, että ratkaisu on muuttajalle kokonaisuutena paras. Rahalla saa kouluja, päiväkoteja, teitä ja vaikka hyviä terveyspalveluja. Ne pitää olla ensin, asukkaat ja raha tulevat sitten.

Tontteja on Akaassa tarjolla kaupungin sivuilla tällä hetkellä 57 kappaletta, joista useimmat kaava-alueiden viimeisiä tontteja. Lisäksi joukossa on isona suurten toiveiden Männikön alue Viialassa, johon ei kolmen vuoden aikana ole aloitettu yhtään rakennusta. Rinteessä on pari kuivempaa, kallista tonttia, mutta 20 muulle lienee edessä paalutus, vielä sen jälkeen kun tontista on maksanut 25–40 000 euroa. Tämä alue, pikatiessä kiinni on varmaan esimerkki niistä paikoista, missä ihmiset eivät halua asua.

Samaa vikaa on Urjalassa Peltorinteen alueella. Urjalassa on kuitenkin kunnan tontteja tarjolla muuallakin, hassuna sattumana aivan sama määrä kuin Akaassa, mutta niitäkään ei ole myyty moneen vuoteen juuri yhtään. Kun tontti annettiin ilmaiseksi, ottaja kuitenkin löytyi. Perinnettä varmaan kannattaa jatkaa, ja ties vaikka laajentaa. Enemmän ne tontit siten lopulta tuottavat.

Tontti arvalla, tai eurolla -kampanja tuntuu liian helpolta, varmaan niin helpolta, ettei ole Akaassakaan kokeiltu. Kun nyt tyhjänä puskittuvilla tonteilla on Viialassa ja Toijalassa hintalappu 13–90 000 euroa, voisi olla miettimisen arvoista, että onko sillä jokin merkitys kysyntään. Kaupungin nettisivuilla kerrotaan tontteja myytävän 20–30 kappaletta vuodessa. Epäilemättä vanha tieto voisi muuttua toivekuvaksi jos jotenkin näytettäisiin, että Akaaseen tosiaan halutaan uusia asukkaita.

Olli Ristimäki
olli.ristimaki@urjalansanomat.fi

Aiempia pääkirjoituksia:


 

Tervetuloa palveltavaksi!

 

Käytämme verkkopalvelussamme evästeitä mahdollistaaksemme sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Hyväksyt tämän jatkamalla palvelumme käyttöä. OK