Tiistai 25.6.2019 Uuno

Emme ole ulkopuolisia

Brysselin terrori-iskut tulivat koko Euroopalle shokkina, vaikka samalla jokainen tiesi, että jotain tällaista on odotettavissa ennen pitkää. Bryssel tapahtumapaikkana ei ole sekään yllätys, sillä Euroopan pääkaupungiksi kutsutussa EU-instituutioiden asemapaikassa iskut koskettavat vielä useampia kansakuntia kuin Pariisissa aikaisemmin.

Brysselin terrori-iskut tulivat koko Euroopalle shokkina, vaikka samalla jokainen tiesi, että jotain tällaista on odotettavissa ennen pitkää. Bryssel tapahtumapaikkana ei ole sekään yllätys, sillä Euroopan pääkaupungiksi kutsutussa EU-instituutioiden asemapaikassa iskut koskettavat vielä useampia kansakuntia kuin Pariisissa aikaisemmin.

Uutinen tiistaina aamupäivällä oli erityisen lamauttava, koska ensimmäinen tapahtumapaikka lentokentällä toi monille huolen läheisistä, tai ajatuksen siitä, että olisi itse voinut olla loukkaantuneiden tai kuolleiden joukossa. Vaikka tiedonvälitys on nykyään tavattoman nopeaa, silti epätietoisuuden aika voi tuntua toivottoman pitkältä sellaiselle, jolla on syytä pelätä jonkun rakkaan joutuneen onnettomuuden osalliseksi, eikä tätä heti tavoita.

Maailma on pienentynyt monella muullakin tavoin, kuin vain tietotekniikan ja viestinnän kehittymisen myötä. Ihmiset matkustavat paljon niin työssä kuin vapaa-ajalla. Jokaisen lähipiirissä on joku, joka voisi olla jollakin hetkellä ulkomailla, ties vaikka juuri iskun kohteeksi joutuneella kentällä. Siksi tapahtumien ulkopuolella ei ole kukaan, ei Suomessa, ei Urjalassakaan.

Vastaavia tapahtumia pidetään epätodennäköisinä Suomessa, edes Helsingissä saati maakuntien pikkupaikoissa. Kuitenkin kaikkia eurooppalaisia kehotetaan nyt toimimaan terrorismia vastaan pyrkimällä estämään islaminuskoisten siirtolaisten radikalisoitumista. Belgian kehittymisen islamilaisen terrorismin keskukseksi Euroopassa arvellaan johtuvan myös siitä, että Belgiasta on lähtenyt suhteessa eniten ihmisiä osallistumaan jihadistiseen sotaan Lähi-Idässä. Monet palaavat Eurooppaan ja saattavat jatkaa toimintaa terrori-iskuin.

Näin voisi käydä myös Suomessa, eikä islaminuskoinen syrjäydy ja radikalisoidu välttämättä Helsingissä. Huonot kokemukset, syrjintä ja rasismi voivat katkeroittaa myös vaikka Urjalassa. Valtuusto hyväksyi juuri sopimuksen kiintiöpakolaisten sijoitusmahdollisuudesta Urjalaan. Se ei tarkoita, että heitä tulee, tai että tulijat olisivat edes islaminuskoisia. Kuitenkin voimme kohdata maahanmuuttajia tai eriuskoista kantaväestöä missä tahansa, ja tekomme tai käyttäytymisemme ei saa loukata heidän ihmisarvoaan, eikä syventää vastakkainasettelua kulttuurien ja uskontojen välillä.

Tämä ei tarkoita kritiikittömyyttä maahanmuuton ongelmia kohtaan. Ilmiössä on monia, perustavanlaatuisiakin ongelmia, jotka eivät poistu hyssyttelemällä. Niitä pitää kuitenkin ratkaista muulla tavoin kuin käyttäytymällä yksilöiden välillä vastuuttomasti.

Se on oma panoksemme terrorismin vastaisessa työssä sen lisäksi, että elämme edelleen normaalia elämää, ajatuksin niiden luona, jotka menettivät oman tai läheisensä hengen äärimmäisen epäreiluissa hirmuteoissa.

Olli Ristimäki
olli.ristimaki@urjalansanomat.fi

Aiempia pääkirjoituksia:

Viikon kysymys

Haittaako, jos kokko jää polttamatta?

 


Tervetuloa palveltavaksi,
napsauta mainosbanneria!

 

Käytämme verkkopalvelussamme evästeitä mahdollistaaksemme sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Hyväksyt tämän jatkamalla palvelumme käyttöä. OK