Lauantai 21.9.2019 Mervi

Totuutta pitää etsiä

Viime viikolla vietettiin vuotuista koululaisille suunattua sanomalehtiviikkoa. Teemana oli nyt ”Onko tämä totta?”.

Viime viikolla vietettiin vuotuista koululaisille suunattua sanomalehtiviikkoa. Teemana oli nyt ”Onko tämä totta?”.

Koululaisten pohdittavaksi tuotiin muun muassa mielipiteen ja faktan eron kaventumista, feikkiuutisia, netin keskustelukulttuuria sekä mainonnan ja journalismin rajaa. Teema avasi myös sitä, miten journalismi eroaa kaikesta muusta sisällöstä.

Erityisesti yläkoululaisten kanssa keskustellessa esiin tuli huolta siitä, että nykyään on vaikeaa erottaa tiedon luotettavuutta ja alkuperää. Eri kanavissa jaetaan ja siteerataan uutisia ja tietoa, josta puuttuu lähde tai kokonaisuudesta on irroitettu vain jokin osa. Tällaisen tiedon tulkitseminen ja tarkistaminen vaatii vastaanottajalta omaa vaivaa, jota tämän ajan tietotulvassa ei usein viitsitä nähdä.

Journalismi on ammattimaista toimintaa, jossa kerätään, varmennetaan ja eritellään tietoa esitettäväksi joukkoviestintävälineessä. Oikeat toimittajat julkaisevat työnsä omalla nimellään ja heitä sitoo Suomen lain lisäksi journalistin ohjeet. Suomalaiset tietävät tämän hyvin, sillä syksyllä tehdyssä TNS-gallupin tutkimuksessa suomalaiset nimesivät luotettavimmiksi tietolähteiksi Ylen tv-kanavat sekä painetut, tilattavat sanomalehdet. Sama tulos toistui, kun 15–17-vuotiailta nuorilta kysyttiin marras-joulukuussa, mitä kanavia he pitävät luotettavina.

Erityisesti verkkomaailmaan syntyy yhä uusia julkaisuja, jotka nimeävät itsensä lehdiksi, sitoutumatta kuitenkaan lakia enempää mihinkään joukkotiedotusalan sisäiseen koodistoon. Näille sivustoille on ominaista tarkoitushakuisuuden lisäksi kirjoittajien nimettömyys, tiedon varastaminen ja muokkaaminen ilman lähteiden kertomista sekä oikeiden tiedotusvälineiden ja toimittajien mustamaalaaminen. Suomalaiset ovat onneksi valistuneita median kuluttajia, ja näiden ”lehtien” kömpelyys ja amatöörimäisyys vetoaa vain pieneen osaan aikuisia lukijoita.

Nuorista tulee kuitenkin olla huolissaan, sillä heidän arvostelukykynsä ei vielä riitä erottamaan oikeaa väärästä. Paras perusohje on kehottaa aina etsimään tiedon lähde ja tekijä, sekä kysymään, kerrotaanko tästä missään muualla? Jos varsinkaan mikään oikea tiedotusväline ei pian kerro samaa asiaa, sitä on syytä epäillä. Yleensä löytyy myös motiivi sille, miksi väärää tai valikoitua tietoa levitetään. Silloin totuuden etsimistä pitää jatkaa.

Ongelma ei kuitenkaan ole vain siinäkään, että eritasoiset kansalaistuotokset sekoittuvat oikeiden tiedotusvälineiden sisältöön. Myös vastuulliset viestimet lainaavat ja varastavat toistensa sisältöä. Tällöin tiedon alkuperäinen lähde voi hämärtyä, ja yhden median tekemä virhe voi levitä muiden välityksellä, kun nopeuskisassa faktoja ei tarkisteta, eikä lähdeviitteitä laiteta oikeaoppisesti näkyviin.

Paikallislehden uutiset ovat usein haluttua tavaraa muillekin ja ison lainatessa pienen sisältöä lähdeviite usein unohtuu. Tarkkana pitää kuitenkin olla molemmin päin. Kilpailulla on taipumus höllentää toimintakuria, mutta toisaalta julkisen sanan neuvosto saa koko ajan enemmän kanteluja joukkoviestimien toiminnasta ja myös jakaa samassa suhteessa enemmän langettavia tuomioita.

Se osoittaa, että alan sisäinen valvonta toimii ja ylläpitää toiminnan laatua jatkossakin.

Olli Ristimäki
olli.ristimaki@urjalansanomat.fi

Aiempia pääkirjoituksia:

 

Viikon kysymys

Aiotko aloittaa uusia harrastuksia?
Ilman muuta
60%
Vanhat riittää
30%
En harrasta
10%
Ääniä yhteensä: 10

 

Tervetuloa palveltavaksi!

Toimittajahaku

Osuuspankki logo

Käytämme verkkopalvelussamme evästeitä mahdollistaaksemme sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Hyväksyt tämän jatkamalla palvelumme käyttöä. OK